Kuva: Senja Rapila

Lauri Tähkä herkistyi: "Lava on minulle koti"

19.06.2017 10:02 - Anna Hopi

Tähkä antaa jokaisella keikallaan kaikkensa.

Keikan jälkeinen euforia on tila, jossa vain kellutaan hyvän olon tunteessa. Lauri Tähkä nautti onnistuneesta keikasta Revohkansa kanssa IskelmäKesä Mikkeli -tapahtumassa.

- Tätä hommaa me rakastetaan. Kaikki toimii ihan viimeisen päälle - bändi, tekniikka ja yleisö, ei voi muuta kuin olla onnellinen. Silloin kun ei ole muuta kuin musiikki, ja sen saa välitettyä ihmisille, ja sen näkee heidän ilmeistään - silloin on kyse elävästä musiikista, Lauri kuvailee keikka-euforiaansa.

- Siksi ihmiset tulevat keikoille katsomaan bändejä. Sitä ei voi selittää, tuolle ei ole sanoja. Kaikki varmasti aina yrittävät tavoitella, mutta eivät sitä saa. Se on mieletön tunne. Olen täysin kotonani lavalla, ja se kuuluu ja näkyy.

Tähkä on kiertänyt  yhtyeensä kanssa jo pitkään, mutta vielä riittää virtaa.

- Joskus joutuu kodista lähtemään muille maille. Vaikka meillä on 80-90 keikkaa takana, niin uskon, ettei yleisö näe sitä väsymystä, vaan vaan fiiliksen, millä tehdään, hän sanoo.

Kaikkien aikojen 300 parasta iskelmää valittiin - Lauri Tähkä oli ykkönen! Lue täältä lisää.

Kilpailut

Uusimmat