Kuva: Mikko Räsänen

Profeetat julkaisi uuden kappaleen - mukana poptulokas Nelli Matula!

28.07.2017 08:08 - Anna Hopi

EYO-kappale on syntynyt räppäreiden kesäkeikkailun aikana.

Profeetat eli Cheek ja Elastinen julkaisevat kesän aikana ainakin kaksi uutta singleä. Toinin kappaleista näki päivänvalon tänään. EYO-kappaleessa kuullaan kertosäkeessä Nelli Matulan ääntä. 

- Päätettiin jo heti alkuun, että julkaistaan biisejä sitä mukaa, kun niitä syntyy. Kesä on ollut rento. Viikonloppuisin ollaan nautittu Suomen isoimmilla festareilla keikkailusta ja viikolla oltu studiossa. Tuntuu, kuin kappaleet syntyisivät itsestään tämän hyvän fiiliksen kautta, Cheek summaa.
 
Viikon kuluttua julkaistaan toinen single nimeltään Pipefest, jolla mukana on myös Paleface
 
- Tämä on ensimmäinen vuosi 2001 jälkeen, jolloin Pipefest festivaalia ei enää ole. Biisi on meidän konkareiden kunnianosoitus festivaalille, joka auttoi tekemään suomi hiphopista sen, mitä se nykyään on. Tämä ja tänään julkaistu EYO ovat hyvin erilaisia, mutta täydentävät Profeettojen katalogia täydellisesti, Elastinen kertoo. 

Profeettojen kesän seitsemästä festivaalikeikasta on jäljellä enää huomenna lauantaina 29. heinäkuuta loppuunmyyty Qstock ja lauantaina 19. elokuuta järjestettävä Blockfest. 

Lue myös: Profeetat julkaisi uuden kappaleen - kuuntele Jokainen kyynel

Lue myös: IL: "Profeetat on Elastisen pelastus" - keikkapalkkio huimaa päätä!

Kilpailut

Uusimmat