Kuva: AOP

Miksi Hurtsin parhaasta kappaleesta ei tehty musiikkivideota?

14.08.2017 19:00 - Mikko Räsänen

Suomeen saapuvan Hurtsin kappaleet laitettiin parhaimmuusjärjestykseen.

Brittiyhtye Hurts kävi kesällä esiintymässä Turussa Tall Ships Race Festivalilla. Marraskuussa Hurts-faneja hemmotellaan täysimittaisella Hurts-konsertilla, kun yhtye esiintyy Helsingin jäähallin Black Boxissa. Vuonna 2009 perustettu duo julkaisee syyskuussa jo viidennen albuminsa. Sen kappaleita tullaan varmasti kuulemaan tulevassa konsertissa vanhojen hittien lisäksi. 

Toimituspäällikkö Mikko Räsänen on kuunnellut Hurtsia yhtyeen uran alusta lähtien. Hän laati listan bändin parhaista tähänastisista kappaleista.

1. Devotion

Devotion on todella kova biisi ja olen pitkään miettinyt, miksi sitä ei julkaistu koskaan singlenä tai miksi siitä ei tehty musiikkivideota. Kyseessä on kuitenkion Hurtsille tyypillinen iso voimaballadi, jossa on mukana vielä megatähti Kylie Minogue. Syy videon puuttumisella saattaakin olla Minoguessa. Jos esimerkiksi aikatauluhaasteiden takia ei ole löytynyt yhteistä aikaa videon kuvaamiselle, on ajatus videon tekemisestä saattanujt joutua hyllylle jo sen takia.

2. Better Than Love

Better Than Love on Hurtsin imagon kannalta tärkeä statement-kappale, koska se oli bändin ensimmäinen single, joka esitteli yhtyeen yleisölle. Kaltaiselleni synthpop-fanille se näytti, että Hurts on oikea syntikkabändi. Jos ensimmäiset singlet olivat olleet sittemmin tutuiksi tulleita slovareita, olisi syntikkakansan herättäminen ollut vaikeampaa. Better Than Love tekee kunniaa 80-luvun synthpopille ja sitä on pakko arvostaa.

3. Stay

Hurtsin omista balladeista tämä on minulle yhä se ykkönen, vaikka jossain vaiheessa tuntui, että olin kuunnellut tätä niin paljon, että kiintiö oli täynnä. Pieni tauko on tehnyt hyvää ja biisi uppoaa taas kuin vuonna 2010.

4. Illuminated

Tästä biisistä tulee edelleen vähän surullinen olo Hurtsin puolesta, koska tämä osoitti, että Hurts-buumi oli menossa ohi Briteissä. Bändi oli vuoden 2010 debyyttialbumillaan ollut kotimaassaan useammalla singlellä komeasti top10:ssa listoilla. Sitteni vuonna 2011 ilmestyy näin upea kappale ja se enää käväisee listan sijalla 68.  

5. Miracle

Todellinen hymni, joka toimii livetilanteessa erinomaisesti. Ei siis ihme, että Hurts soittaa tämän käytännössä jokaisella keikallaan. 

6. Sunday

Hurtsin esikoisalbumin Happinessin tasosta kertoo paljon se, että levyltä julkaistiin kuusi singleä. Kolmen isoimman hitin jälkeenkin levyltä löytyi singlelohkaisuiksi vielä aiemmin kehumani Illuminated ja tämä Sunday. 

7. Confide in Me

Hurtsilla ja Kylie Minoguella tuntuu olevan erityinen suhde. Kylie vieraili Devotion-kappaleella, mutta Hurts on myös tehnyt oman versionsa Kylien 90-luvun Confide in Me -biisistä. Coverin kappalevalinta on täydellinen, koska Confide in Me on mielestäni Kylien paras ja aliarvostetuin kappale.  

8. Wonderful Life

Moni Hurts-fani saattaa ihmetellä, miksi bändin suurin hitti löytyy vasta täältä. Wonderful Lifelle kävi sama kuin aiemmin mainitsemalleni Staylle, eli vuoden 2010 intensiivinen kuuntelu kulutti kappaletta minun kohdallani ja pudottaa hieman sen sijoitusta.

9. Beautiful Ones

Hurtsin vuonna 2015 julkaisema Surrender-albumi oli minulle pettymys. Some Kind of Heaven ja Wings olivat kelvollisia biisejä, mutta liian moni kappale tuntui vain vanhan kierrätykseltä pykälää laimeampana. Siksi tämän vuoden uutuussingle Beautiful Ones olikin piristävä yllätys, koska tämähän oli taas hyvinkin kuuntelua kestävä Hurts-single.

10. Some Kind of Heaven

Surrender-albumi paras kappale ansaitsee mies päästä listalle mukaan, koska on onhan tämä positiivinen bilebiisi hitaiden Hurts-hittien keskellä. 

Hurts esiintyy 8.11. Helsingin Jäähallin Black Boxissa. Lue lisää konsertista ja osta liput täältä

Kilpailut

Uusimmat