Kuva: Mikko Räsänen

Sanni ihmettelee: Kun nainen laulaa rohkeista aiheista, häntä pidetään halpana

31.08.2017 13:15 - Anna Hopi

Sannin kokemuksen mukaan miehille ronski kielenkäyttö sallitaan helpommin.

Laulaja Sanni kertoo saaneensa monenlaista palautetta rohkeista kappaleistaan. Niissä puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja kiroillaan, jos siltä on tekovaiheessa tuntunut. Se ihastuttaa, mutta myös vihastuttaa.

- Huomattavasti enemmän kiinnitetään huomiota, kun nainen sanoo jotain, mikä voidaan tulkita rivoksi. Miesten kohdalla usein katsotaan, että "pojat on poikia". Nuorten eteenpäin elämässään menevien naisten kohdalla se on sitä, että olet halpa. Ajatukset ovat sitä luokkaa, että biisit ovat tekemällä tehtyjä ja rahastusta. Levy-yhtiön sedät ovat sen tehneet, Sanni avautuu.

- Levy-yhtiön sedät on hauska termi, koska en tiedä mistä sedistä oikein puhutaan. Pelkkiä naisia koko ala täynnä.

"Hävettäviä tunteita on inspiroivaa tuoda päivänvaloon"

Sannin mukaan olisi hyvä kyseenalaistaa asioita, jotka mielletään niin tabuiksi, ettei niistä voi laulaa.

- Kaikki ihmiset kuitenkin tekevät kaikkia asioita. Ihmisissä on monia puolia ja tunteita, jotka hävettävät. On inspiroivaa tuoda juuri niitä päivänvaloon. Se voi herättää kuulijassa tunteen, että mäkin ajattelen noin, kuvailee laulaja.

- Tärkeintä on se, että osuu hermoon. Tämä viisaus on Anssi Kelan suusta, ja hyvin sanottu. Osut sitten ärsytyshermoon tai nautintohermoon, niin osut johonkin. Se merkitsee eniten.

Lue myös: Sanni kritisoi naisartistien uutisointia: "Keikkaa kiinnostavampaa on, että nännit näkyvät paidan läpi"

Kilpailut

Uusimmat