Kuva: Mikko Räsänen

Suvi Teräsniska: "Olen jo aloittanut joululahjojen ostamisen"

29.09.2017 15:30 - Anna Hopi

Teräsniska, 28, tunnustautuu käytännöllisten lahjojen hankkijaksi.

Laulaja Suvi Teräsniska on pesunkestävä jouluihminen. Hänen uunituore Suvin talvi -kirjansa kertoo paitsi jouluisista asioista, myöskin kotoilusta ja talveen liittyvistä perinteistä. Teräsniska viettää kirjassa täydellisen talvipäivän, leipoo suosikkejaan mokkapaloja, ja nauttii kodin lämmöstä pakkasen paukkuessa.

- Lapin talvi on pitkä, pimeä aika, mutta lumi tuo siihen aikaan valoa. Nautin nytkin vielä tästä syksystä, mutta vähän jo ajatukset ovat kääntyneet siihen, että sataisipa pian jo lunta maahan, Teräsniska kertoo. 

Kolarissa ja Oulussa lapsuuttaan viettänyt Suvi Teräsniska tuntee hyvin kaamosajan väsymyksen. Se vaikutti hänen perheensä arkeen lapsuudessa.

- Se on tosi pimeä aika. Isäni on töissä kultakaivoksella, ja kun hän tekee päivävuoroa, hän menee aamulla seitsemäksi töihin ja pääsee viideltä siellä. Raskaimpia työvuoroja ovat ne työvuorot, joissa menet töihin silloin kun on pilkkopimeää ja kun tulet kotiin, on pilkkopimeää. Isäni vielä tekee töitä 800 metrin syvyydessä. Sellaisessa työssä et näe missään kohtaa päivänvaloa. Kyllä se on pääkopalle raskasta. Valoisuus lähteekin ihmisestä sisältäpäin, Suvi muistuttaa.

- Talvella tuntuu, että olet jonkinlaisessa horroksessa ja odotat, että talven selkä taittuu. Sitten alat odottamaan jo kevättä. Valo alkaa lisääntymään. Silloin nautit pakkasen kirpeydestä, ja astut lumeen, niin se siististi narskahtaa kengän alla. Meidän kannattaa suomalaisina olla ylpeitä siitä, että meillä on neljä vuodenaikaa.

"Jouluna muistellaan edesmenneitä läheisiä"

Yksi talven kohokohdista on joulu.

- Olen jouluihminen, aloitan jouluhiplailun jo lokakuussa, laulaja naurahtaa.

Teräsniska tunnustaa alkaneensa joululahjojen ostamisen jo nyt.

- Teen joulukuussa parikymmentä joulukonserttia, ei minulla ole aikaa ostaa silloin lahjoja. Olen aloittanut jo nyt lahjojen hankinnan. Pyrin ostamaan lahjoja, joista on hyötyä lahjojen saajille. Kuuntelen ympäri vuoden, jos joku tarvitsisi jotain. Pidän silmät avoimena, jos jollain on vaikka vispilä menee rikki, niin ostan sellaisen, hän kertoo.

Helpointa lahjan ostaminen on omalle äidille, vaikeinta taas isovanhemmille, joilla on jo "kaikkea".

- Olen monesti ostanut heille jotain lahjakorttia jalkahoitoon, josta on enemmän iloa kuin uudesta kynttiläkiposta, Suvi hymyilee.

- Äidinäidille olen tykännyt ostaa leipomistarvikkeita, mutta ensi joulu onkin sellainen, ettei äidinäitiä enää olekaan. Vien kynttilän haudalle ja muistelen häntä sitä kautta. Joulu on minulle läheisten ihmisten juhlaa, ja täytyy muistaa heitä, joista aika on jättänyt.

(kuva: Fotolia)

Lue myös: Suvi Teräsniska tekee joulukiertueen: "Odotan sitä innolla"

Kilpailut

Uusimmat