Kuva: Senja Rapila

Ilkka Alanko isänsä kuolemasta kertovasta kappaleesta: "Monta kertaa tullut kyyneleet silmiin"

31.10.2017 22:45 - Henna Koste

Muusikko toteaa, ettei ole normaalisti pillittäjätyyppiä.

Iskelmän iltapäivä-ohjelmassa kuullaan arkisin Tärkeimmät -ohjelmasarjaa, jossa suomalaiset artistit kertovat tarinoita omista lempikappaleistaan. Tällä viikolla vieraana on Neljä ruusua -yhtyeestä tuttu Ilkka Alanko.

Muusikko paljastaa Satu Kotosen haastattelussa, mitä ajattelee bändin ensimmäisistä kappaleista.

- Mielestäni ne meidän alkupään tuotokset olivat vielä niin hakusessa. Ne eivät olleet hirveän laadukasta kamaa välttämättä, Alanko pohtii.

Hän nostaa omasta mielestä yhdeksi yhtyeen tärkeimmäksi tuotokseksi kappaleen, jonka taustalla on vahva tarina.

- Veri, joka sivuaa aihetta isän kuolema, sekä omani että Kode Koistisen. Sitä ei voi sivuuttaa, kun puhutaan tärkeistä kappaleista, Alanko toteaa.

Mies kertoo, että ihmiset ovat olleet vaikuttuneita kappaleesta ja sitä on kuunneltu paljon erilaisissa tilanteissa.

- Uskon, että se on tuonut paljon lohtua. Kyllä siinä on monta kertaa tullut kyyneleet silmiin, mutta olen ajatellut, että tämä on vain hikeä, ei hätää. En ole mikään pillittäjätyyppi normaalisti. Kyllä se herkistää, mutta se on vain mahtavaa, mies paljastaa.

Iskelmän iltapäivissä kuullaan Tärkeimmät -ohjelmasarjaa joka arkipäivä klo 15.30. Juontajana Satu Kotonen, ja tällä viikolla vieraana Ilkka Alanko.

Lue myös: Uniongelmista kärsivä Ilkka Alanko: "Pullo punaviiniä antaa parhaan unen"

Kilpailut

Uusimmat