Kuva: Senja Rapila

Vicky Rosti seksismistä musiikkialalla: "Miehet käskivät: Läpinäkyvää päälle ja tissejä esiin"

09.11.2017 08:00 - Anna Hopi

Laulaja Vicky Rosti muistelee sitä, miten naisartisteja esineellistettiin hänen uransa alussa. Hän kokee, että vielä nykyäänkin naisia ja miehiä kohdellaan edelleen viihdealalla eri tavoin.

Vicky Rosti nousi suomalaisten tietoisuuteen 16-vuotiaana laulajanalkuna, kun hän voitti vuonna 1974 Suomen iskelmälaulumestaruuskilpailut. Tämän jälkeen tie aukesi Dannyn kesäkiertueelle. Kiertuetta seurasivat hitit Kun Chigago kuoli, Tuolta saapuu Charlie Brown ja Näinkö aina meille täällä käy.

Nyt Vicky Rosti kertoo Iskelmän haastattelussa, miten artistius on muuttunut vuosikymmenten aikana.

- Suomessa on pienemmät puitteet kuin ulkomailla. Paljon ovat asiat parantuneet tämän 40 vuoden aikana kun olen ollut tällä alalla - varsinkin naisen asema. Naisia oli alkuun vähän ja naisia esineellistettiin. Miehet käskivät, että pitää laittaa läpinäkyvää paitaa päälle, säärtä esiin ja tissejä esiin, hän muistelee Iskelmän iltapäivän Satu Kotoselle.

- Ei ollut väliä, mitä laulat. Se, miltä näytät on tärkeämpää. Nykyään arvostetaan naisartisteja enemmän tekemisen kautta, näkeehän sen näistä nuorista mimmeistäkin - Sanni ensimmäisenä. Siinä mennään musa edellä.

Vicky Rostin ura on kestänyt jo yli 40 vuotta. (kuva: Mikko Räsänen)

Millaista oli olla uran alkuhetkillä naisartistina alalla?

- Siinä oli molemmat - se, että olin nuori ja nainen. En tiedä, kumpi oli pahempi. Keikkajärjestäjät kohtelivat alentuvasti. He ajattelivat, etten tarvitse edes ruokaa takahuoneeseen laittaa, kunhan toivat sinne limsaa. He eivät ottaneet minua tosissaan, ajattelivat, etten kuitenkaan kuvioissa kauaa pyöri. Nyt tietenkin saan arvostettuna vanhempana leidinä paljon parempaa kohtelua, Vicky kertoo.

- En koskaan sanonut kohtelustani mitään. Naisen asema on mennyt eteenpäin, kun roudareissakin alkaa olla myös naisia. Samoin levy-yhtiöiden työntekijöissä ja toimittajissa. Ennen kaikki toimittajat olivat miehiä - nyt olen usein naisten haastattelussa ja kuvattavana.

"Soitin poliisin keikkajärjestäjän perään"

Vicky Rosti muistaa tehneensä kerran källin eräälle tylylle keikkajärjestäjälle.

- Näin, että hän joi raakaa viinaa ja lähti sen jälkeen ajamaan autoa. Soitin poliisille, hän sanoo.

- En tiedä miten siinä kävi. Hän oli selkeästi kännissä, kun lähti ajamaan. Se oli jotain 70-luvun loppua, muistelee Rosti.

Laulajalegendan mukaan viihdealalla työskentelevien naisten palkka oli uran alkuaikoina huomattavasti pienempi kuin miesten.

- Vähän sitä katsottiin sitenkin, että kenellä on kovimmat hitit ja sille maksetaan eniten, mutta silti naisartistien palkat eivät olleet samalla tasolla kuin miesartistien. Miehet ovat olleet aina kärjessä. Ensimmäisenä oli tietenkin Hurriganes - Remu oli röyhkein ja sai isoimmat liksat. Hän oli ladunavaajana niissä hommissa, hän kertoo.

Vicky on nähty usein esiintymässä Menneisyyden vankien kanssa. (kuva: Mikko Räsänen)

"Jos nainen mokaa keikan, siitä tulee sanomista"

Vicky Rosti näkee sukupuolten välillä edelleen eroja viihdebisneksessä.

- Miehiltä hyväksytään enemmän mokailuja ja huonoja keikkoja. Jos nainen mokaa keikan, siitä tulee sanomista. Naisen pitää olla tarkka, meikattu ja huoliteltu, mutta mies voi tulla lavalle silmät verestävinä tai jopa kännissä. Naisille sitä ei sallita. Se on edelleenkin niin, Rosti sanoo.

- En tosin usko, että on kovin paljoa naisartisteja, jotka haluaisivat esiintyä humalassa! Hän huomauttaa heti perään.

Iskelmälaulajan mukaan naisiin kohdistuvat odotukset tuntuivat uran alussa rajoittavilta, ja ne harmittavat edelleen.

- Dannylla oli varsinkin tarkat mielipiteet, millaiset vaatteet naisella on esiintyessä. Naisella piti olla korot, koska sääret näyttävät paremmilta. Hiusten piti olla pitkät ja kiharat, Rosti muistelee.

- Kukaan ei silti katso naisartisia tarkemmalla silmällä kuin toinen nainen. Naiset usein muistavat, mitä sinulla on päällä. Joku saattaa huomata, jos laitat saman vaatteen keikalle kuin mikä sinulla on jo ollut ylläsi. Ulkonäkö on ollut todella suuressa osassa tässä ammatissa. Kadehdin ikätoveriani Madonnaa, jolla on hiustenlaittajat ja meikkaajat mukana joka käänteessä.

(kuva: Senja Rapila)

Vaikka Vicky Rosti on tehnyt huikean pitkän uran, varjosti sitä pitkään pelko siitä, että ura ja suosio saattaisivat kadota minä hetkenä tahansa. Lue Vickyn pelosta lisää https://www.voice.fi/musiikki/a-121859.

Lue myös: Vicky Rosti: Pelkäsin urani loppua 35 vuotta

Kilpailut

Uusimmat