Kuva: AOP

Leo, 26, hullaantui suomirockista jo lapsena - elättää itsensä nyt laulajana: "Olin myyty"

10.11.2017 10:45 - Anna Hopi

Laulaja Leo Stillman tunnustautuu intohimoiseksi suomirock-faniksi.

Leo Stillman on kasvanut suuria suomirock-bändejä kuunnellen. Lapsuudessa tajunnanräjäyttävin juttu oli Tehosekoitin, jota hän kuunteli perheensä kesäpaikassa Somerolla, lähellä Rauli Badding Somerjoen synnyinkoti. Hän kuuli radiosta Hetken tie on kevyt -kappaleen.

- Ajoin nurmikkoa ja kuulin kuulosuojainten radiosta koko ajan kyseisen kappaleen. Muistan kappaleen haikeuden ja melankolian, joka kosketti, hän kertoo Eläköön Suomirock! -gaalassa.

- Suomirock-genressä on muitakin mahtavia ilmiöitä. Jälkikäteen ajatellen se, mitä Apulanta on saavuttanut, on ihan mahtavaa. Samoin Eppu Normaali on mieletön. Dave Lindholmin Sirkus -levy muutti mun elämän, ja J. Karjalaisen kokoelmalevy.

Vaikka Stillman on pitkään arvostanut kotimaista musiikkia, hän levytti ensin Face of God -yhtyeessä englanninkielisiä kappaleita. Vasta viime vuosina hän on alkanut tehdä suomenkielisiä kappaleita, ja julkaisi ensimmäisen levynsä.

 "Koko suomirock ruumiillistuu yhteen mieheen"

Leo Stillman kokee, että merkittävimmät musiikilliset kokemukset hän on saanut suomalaisen musiikin parissa.

- Eläköön Suomirock! -gaala on juuri sitä, mitä nyt tarvitaan. Että korostetaan, että suomirock on elossa! Missään muualla maailmassa ei ole tällaista genreä. Siinä on hyvää junttiutta ja sitä voi vetää vähän kieli poskessa, laulaja suitsuttaa.

Leo on suomalaisen rock-musiikin suuri ystävä. (kuva: AOP)

- Minulle suomirock merkitsee Popedaa, Eppu Normaalia ja Tavastia-klubia. Hikeä, kaatuneen vanhan bissen hajua ja röökisavua, hän kiteyttää.

Kuka on Leon mielestä kovin suomirock-persoona kautta aikojen?

- Pate Mustajärveen tämä kaikki ruumiillistuu. Hänellä on hirveä karisma. Tapasin hänet juuri Tavastian takahuoneessa ensi kertaa, ja hän esittäytyi minulle nimellä "Pauli". Aikaisemmin en oikein hokannut, miksi jengi diggaa Popedasta, mutta kun näin bändin livenä, olin myyty, Leo kertoo.

- He ovat yksi parhaimpia livebändejä, mitä olen ikinä nähnyt. Minuun teki vaikutuksen heidän energiansa. Kun kaverit kävelivät lavalle, heistä huokui se, että he haluavat viihdyttää ja pitää lavalla hauskaa. Tuulikoneet käyvät ja Mustajärvi pitää jalkaa monitorilla, ja näyttää maailman suurimmalta rokkistaralta.

Leo tituleeraa Poperan yhdeksi Suomen parhaimmaksi livebändiksi. (kuva: AOP)

Lue myös: Laulajalupaus Leo pohtii menestymistä: "Julkisuus ei auta, jos ei ole hyviä biisejä"

Kilpailut

Uusimmat