Kuva: Senja Rapila

Antti Tuisku suhdehistoriastaan: "Addiktoivat ihmissuhteet ovat minulle liiankin tuttuja"

03.02.2018 22:03 - Iiro Myllymäki

Antti Tuiskun uusi Vedän sut henkeen -sinkku on omaelämäkerrallinen, traaginen rakkauslaulu.

Antti Tuisku, 33, julkaisi perjantaina uuden singlen Vedän sut henkeen. Kappale sai faneilta välittömästi hyvän vastaanoton ja se meni myös Suomen Spotifyn top 50 -listan ykkössijalle. Alun perin Tuiskun ei edes ollut tarkoitus julkaista uutta musiikkia näin alkuvuodesta. Vedän sut henkeen kirjoitettiin joulun alla biisileirillä yhdessä Jurek Reunamäen ja Saara Törmän kanssa. Tuiskulle tuli tunne, että kappale on liian hyvä jätettäväksi pölyyntymään pöytälaatikkoon.

Kappale kertoo huumaavasta ja koukuttavasta, mutta samalla tuhoisasta rakkaussuhteesta. Antti Tuisku kertoi Voice.fi:lle Emma-gaalan punaisella matolla, että kappale on omaelämäkerrallinen.

- Luojan kiitos olen päässyt noista fiiliksistä aika hyvin eteenpäin. Läheisriippuvuus ja addiktoivat ihmissuhteet ovat olleet minulle liiankin tuttuja. Sellaisia suhteita tulee, jos ei ole kovin hyvässä paikassa itsensä kanssa ja kuvittelee, ettei pysy omilla jaloillaan eikä ole olemassa ilman toista ihmistä, Tuisku kuvailee.

(kuva: Senja Rapila)

Antti Tuisku on päässyt tällaisista tilanteista yli ja kokee nyt olevansa paremmin tasapainossa kuin koskaan. Ikä on tuonut mukanaan itsevarmuutta ja itsetuntemusta.

- Ihmiset kasvavat ja samalla itsevarmuus paranee. Välillä se on vaatinut terapeutin puheilla olemista, mikä teki minulle todella hyvää, Tuisku sanoo.

Antti Tuisku aloittaa Mun on pakko twerkkaa -areenakiertueensa maaliskuun lopussa, ja nyt hänen elämänsä meneekin pitkälti esitysten treenaamisen ehdoilla. Areenakiertueen ja Provinssi-festivaalin keikan jälkeen mies jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Sitä ennen saatetaan kuulla kuitenkin vielä lisää uutta musiikkia.

- Tämän kuun loppuun on sovittu yhdet sessiot. Katsotaan, mitä siellä syntyy. Olisi kiva julkaista joku menevä biisi ennen taukoa, ettei Vedän sut henkeen jäisi ikään kuin viimeiseksi statementikseni ennen taukoa, Tuisku pohtii.

Jos laitteellesi on asennettu Spotify, voit kuunnella Tuiskun uuden sinkun alta.

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Antti Tuisku julkaisi uuden biisin - "Kylmät väreet heti ensimmäisistä sanoista lähtien"

Lue myös: Antti Tuiskun fanit kokivat elämänsä yllätyksen - katso video

Kilpailut

Uusimmat