Kuva: Mikko Räsänen

Sanni nappasi Antti Tuiskun tuottajan mukaan uuden levyn tekoon - "Olen repinyt auki metodejani"

11.02.2018 12:15 - Iiro Myllymäki

Sanni tekee uutta musiikkia sekä Hank Solon että Jurek Reunamäen kanssa.

Sanni, 24, on lupaillut Instagramissa, että hän aikoo tämän vuoden aikana julkaista uutta musiikkia. Edellisen studioalbuminsa vuonna 2016 julkaissut nainen kertoo Voice.fi:lle, että tulevan levyn teko poikkeaa monella tapaa edellisten kolmen albumin tekoprosessista. Nainen on muun muassa lähtenyt hakemaan inspiraatiota ulkomaille.

- Olen alkuvuoden tehnyt levyä Miamissa ja olen tehnyt sitä myös Lissabonissa. Olen halunnut vähän vaihtaa maisemaa. Tuntuu, että eri paikoissa inspiroituu eri tavalla. Mielestäni tämä on toiminut, ja olen saanut uusia kierroksia tekemiseeni, Sanni kertoo.

Miamissa nainen ei ammentanut inspiraatiota lämmöstä ja palmupuista, vaan kolkommasta ympäristöstä.

- Vuokrasimme tuottajan kanssa Airbnb-kämpän teollisuusalueelta. Halusimme mennä syrjään keskustasta. Siellä inspiroi yleinen kuumottavuus. Se oli aika kuumottava ympäristö, Sanni kuvailee.

Aiemmat albuminsa Sanni on tehnyt tuottaja Hank Solon kanssa, ja Sannin kanssa tehdyn musiikin myötä Hank Solo on noussut yhdeksi Suomen kuumimmista tuottajanimistä. Tulevalle albumilleen Sanni on pestannut tuottajaksi myös Jurek Reunamäen, joka tunnetaan parhaiten Antti Tuiskun kahden viimeisimmän albumin tuottajana. Jurekilla oli suuri rooli Antti Tuiskun uudessa tulemisessa, ja mies voittikin juuri Emma-gaalassa vuoden tuottajan palkinnon.

- Olen repinyt auki metodejani kaikin tavoin. Kaikilla tuntuu olevan tosi hyvä fiilis, ja koko tekijäporukka on innoissaan, Sanni sanoo.

Lue myös: Sanni yllättää: Keikka Hartwall Arenalla!

Kilpailut

Uusimmat