Kuva: Mikko Räsänen

Santa Cruz hajosi - yhtyeen jäseniltä rehellisiä somepäivityksiä bändin tilanteesta

19.03.2018 07:17 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Virallista tiedotetta hajoamista ei ole vielä yhtyeen sivuilla annettu.

Rock-yhtye Santa Cruzin ympärillä kuohuu. Muutama päivä sitten yhtye ilmoitti jättävänsä kesken Yhdysvaltain kiertueensa. Nyt muutamaa päivää myöhemmin tilanteelle on saatu selityksiä.

Yhtyeen nokkamies Archie Cruz julkaisi omalla Instagram-tilillään tiedotteen, jonka mukaan hänet on heitetty ulos yhtyeestä.

"Tiedoksi kaikille heille, jotka ovat miettineet kiertueen peruuntumisen syitä, minut heitettiin ulos bändin bussista ja todettiin, ettei Santa Cruzia enää ole", hän kirjoittaa.

Myös muut bändin jäsenet avautuivat asiasta omilla sivuillaan. Heidän päivitystensä mukaan Johnny, Middy ja Tazzy jättäytyivät pois yhtyeestä erinäisten syiden vuoksi.

"Kohtasimme sellaisia ongelmia, joita emme saaneet selvitettyä, vaikka miten yritimme. En voi olla mukana tilanteessa, jossa minun täytyy pelätä, että joku tekee peruuttamatonta vahinkoa itselleen tai muille. Siksi lähden. En koskaan ajatellut olevani tässä tilanteessa, mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoa", Johnny kirjoittaa omassa päivityksessään.

Virallista tiedotetta asiasta ei ole vielä yhtyeen omilla sivuilla annettu.

Lue myös: Santa Cruzin uutuuslevy on täynnä ihmeteltävää: "Jengi tulee yllättymään"

Kilpailut

Uusimmat