Kuva: Mikko Räsänen

Brittibändeiltä megayllätys: Hurtsilta ja Pet Shop Boysilta lisäkeikat Suomeen ensi kesänä!

20.03.2018 10:15 - Iiro Myllymäki

Molemmat duot nähdään esiintymässä Helsingin Kaisaniemessä.

Suositut brittiläiset pop-duot Hurts ja Pet Shop Boys saapuvat Suomeen konsertoimaan ensi kesänä. Molemmat yhtyeet nähdään keikoilla Kaisaniemessä elokuun 2. päivänä. Pet Shop Boys on tiedottanut asiasta Facebook-päivityksessään.

Sekä Hurts että Pet Shop Boys nähdään näin ollen peräti kahdella Suomen-keikalla ensi kesänä. Pet Shop Boys heittää keikan myös Vaasassa 4. elokuuta, kun taas Hurts esiintyy Oulussa Qstock-festivaalilla 27. heinäkuuta.

Molemmat yhtyeet ovat keikkailleet viime vuosina ahkerasti Suomessa. Hurts ja Pet Shop Boys nähtiin viime kesänä Turussa Tall Ship Races -festivaalilla, ja tämän jälkeen Hurts saapui vielä omalle jäähallikeikalleen marraskuussa.

Hurts on 2000-luvun suosituimpia brittiläisiä pop-yhtyeitä, joiden hitteihin lukeutuvat muun muassa Stay, Wonderful Life ja Beautiful Ones. Pet Shop Boys on legendaarinen duo, joka on tehnyt aktiivisesti musiikkia 1980-luvun alusta lähtien. Bändin laajaan hittikatalogiin kuuluvat muun muassa kappaleet West End Girls, Always On My Mind, It’s a Sin ja Go West.

Duojen lisäksi Kaisaniemessä esiintyvät Faithless dj-setillä ja suomalainen Darude. Liput tulevat myyntiin maanantaina 26. maaliskuuta Lippupisteessä ja Tiketissä.

Yhtyeiden Suomeen saapumisesta uutisoi ensimmäisenä Rumba.

Lue myös: Hurts muistelee karmeimpia keikkakokemuksiaan: "Soitimme pelkälle baarin henkilökunnalle"

Lähde: Inthepark.fi

Kilpailut

Uusimmat