Kuva: Getty Images

Whitesnaken David Coverdale oli aikoinaan jättiveloissa - menestyslevy pelasti vararikolta

30.11.2018 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

1987-albumi myi pelkästään Yhdysvalloissa yli 8 miljoonaa kappaletta.

Whitesnaken johtohahmo, ja aikoinaan myös Deep Purplessa laulanut, David Coverdale, 67, on kertonut olleensa jättiveloissa ennen kuin Whitesnake julkaisi miljoonia myyneen hittialbuminsa 1987. Muun muassa Here I Go Again -hitistä tunnettu albumi pelasti Coverdalen vararikolta. Näin mies kertoi asiasta Rock Candy -lehdelle.

- Olinko valmistautunut 1987-albumin menestykseen? Ammatillisesti kyllä. Teimme sen levyn eteen niin kovasti töitä. Meillä oli ollut aikaisemmin hieman heikompia levyjä ja manageriongelmia, mutta kun minä aloin johtamaan kaikkea itse niin asiat muuttuivat. Kolmen miljoonan dollarin velat muuttuivat kolmessa kuukaudessa niin, että olinkin yhtäkkiä rikkaampi kuin olin koskaan ollut Deep Purplen aikana.

Coverdale ei myöskään ollut innoissaan albumin tuomasta julkisuudesta.

- En ollut varautunut siihen sählinkiin ollenkaan. Olin vaimoni Tawnyn kanssa Los Angelesissa ja en voinut mennä minnekään. Jos pysähdyin esimerkiksi punaisiin valoihin, niin paparazzit hyökkäsivät heti. Sen kaaoksen takia muutin 5 0000 ihmisen pikkukylään.

1987 myi pelkästään Yhdysvalloissa yli 8 miljoonaa kappaletta. Here I Go Again -kappaleen lisäksi siltä löytyvät muun muassa hitit Still Of The Night ja Is This Love.

Lue myös: Traagisesta kolarista 20 vuotta - rock-legendan elämä päättyi valtatiellä Bristolissa

Lue myös: David Coverdale täyttää 64 vuotta - näin hän on muuttunut 40 vuodessa

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat