Kuva: AOP

Geoff Tate ei ole kiinnostunut paluusta Queensrÿche-yhtyeeseen - "En tarvitse rahaa"

13.03.2019 14:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Queensrÿche on myynyt maailmanlaajuisesti miljoonia albumeita.

Queensrÿchen legendaarinen laulusolisti Geoff Tate, 60, erotettiin riitaisasti yhtyeestä vuonna 2012, ja bändi jatkoi laulaja Todd La Torren kanssa. Tästä alkoi oikeusrupeama, jonka aikana sekä Tate että yhtye kiersivät samalla nimellä. Lopulta Queensrÿche-nimi jäi  basisti Eddie Jacksonille, rumpali Scott Rockenfieldille ja kitaristi Michael Wiltonille. Tate taas nimesi yhtyeensä Operation: Mindcrimeksi Queensrÿchen legendaarisen albumin mukaan.

Nyt Tate on kertonut TV War -ohjelman haastattelussa, että hänellä ei ole mitään intoa soittaa edellisten yhtyekavereidensa kanssa.

- Miksi haluaisin? Minulla ei ole siihen mitään intressejä. En tarvitse esimerkiksi rahaa, mikä olisi ainoa syy tehdä se. Ehkäpä jos he maksaisivat minulle vaikkapa 10 miljoonaa, niin sitten, Tate nauraa ja jatkaa

- Se oli hyvä juttu pitkään ja sitten asiat menivät todella rumaksi. En kaipaa sellaista negatiivisuutta elämääni, sillä kaikki on nyt niin hyvin ja minulla on mahtavia ystäviä sekä perhe. Matkustan paljon ja laulan työkseni ja elämässäni on paljon positiivisia ihmisiä.

Alta voit kuunnella yhtyeen yhden legendaarisimmista kappaleista, Jet City Womanin, jossa Tate vielä laulaa.

Jos video ei toimi, paina tästä.

Lue myös: Queensrÿche julkaisi musiikkivideon Hellfire-kappaleelle - katso kantaaottava video

Lue myös: Steve Harris kehuu Blaze Bayleyn kanssa tehtyjä Iron Maiden -albumeita - "Tärkeä osa uraamme"

Lähde: Blabbermouth, Wiki

Kilpailut

Uusimmat