Kuva: All over press

Geezer Butler toivoo Ozzylle pikaista paranemista - "Vaikuttavaa, että olemme ylipäätään hengissä"

11.04.2019 10:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Butler bassottelee tällä hetkellä Deadland Ritual -yhtyeessä.

Eläköitynyneen Black Sabbathin jäsenet eivät ole unohtaneet toisiaan. Yhtyeen bassotaiteilija Geezer Butler, 69, lähetti lämpimät terveiset Sabbathin laulajalle Ozzy Osbournelle, joka on joutunut perumaan koko kiertueensa sairastelun vuoksi.

- Olin juuri tullut vaeltamasta Utahin aavikoilta, kun näin uutiset Ozzysta, että hän on peruuttanut koko kiertueen. En tiennyt mistä kaikessa on kyse, joten lähetin hänelle parane pian -terveiset. Sharon sanoi, että välittää terveiset Ozzylle, joka oli ollut todella otettu viestistäni. Toivon todella, että hän tulee pian voimaan paremmin. Faktahan on se, että on melko vaikuttavaa, että ylipäätään olemme vielä hengissä, Butler kertoi Kerrang-lehdelle.

Butler myös sanoi, että Sabbathin jäsenet eivät ole kasvotusten nähneet toisiaan, sillä jokainen on tehnyt omia juttujaan.

- Emme ole hirveästi nähneet Sabbathin viimeisen kiertueen jälkeen, sillä monet meistä ovat nauttineet omista jutuistaan. Ajattelin itse, että ihanaa olla tekemättä mitään, mutta jaksoin sitä vuoden, ennen kuin kyllästyin.

Butler soittaa tällä hetkellä Deadland Ritual -yhtyeessä Franky Perezin, Steve Stevensin ja Matt Sorumin kanssa.

Voit kuunnella maistiaisen alta.

Lue myös: Ozzy Osbourne perui Suomen keikkansa, avautuu somessa - "Kaikki mihin kosken kääntyy p**kaksi"

Lue myös: Black Sabbath -basisti kertoo, kuinka päätyi superkokoonpanon jäseneksi - "On helppo olla yhdessä"

Lue myös: Black Sabbathin basisti muisteli ensitapaamistaan Ozzy Osbournen kanssa - "Hän oli täydellinen"

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat