Kuva: AOP

Tiesitkö? Spice Girls muutti jättihittinsä sanoitukset myöhemmin sukupuolineutraaleiksi

10.04.2019 16:15 - Iiro Myllymäki

Emma Bunton kertoo, että 2 Become 1 -kappaleen sanojen osalta tehtiin uudelleenarviointia.

Tyttöbändi Spice Girls on jälleen tapetilla, sillä yhtye nähdään tänä keväänä ja kesänä pitkästä aikaa kiertueella. Nyt Baby Spice -nimellä tunnettu Emma Bunton, 43, on kertonut Gay Times -lehden haastattelussa, että bändi päätti muuttaa yhden ensimmäisen albuminsa jättihitin sanoituksia tajuttuaan sanoitusten ongelmallisuuden.

Kyseinen kappale on 2 Become 1, joka oli yhtyeen kolmas single. Romanttinen balladi on tuhmempi kuin moni tajuaakaan, ja etenkin lapsiyleisöltä sen seksivihjailut menivät aikanaan ohi. Kappaleen seksuaalinen luonne ei kuitenkaan ollut bändiläisten mielestä ongelma, vaan lyriikoiden yksi sukupuolittava kohta.

”Any deal that we endeavour / Boys and girls feel good together ”, kuuluvat kyseiset alkuperäiset sanat. Nämä sanat kuullaan kappaleen albumiversiossa:

Kun kappale julkaistiin singlenä kolme kuukautta albumin julkaisun jälkeen, sanoitukset oli muutettu.

”Once again if we endeavour, love will bring us back together”, kyseinen kohta kuuluu kappaleen singleversiossa.

Emma Bunton (kuva: AOP)

Nyt Emma Bunton on kertonut taustat sanojen muuttamiselle. Bändi halusi, että ”tyttöjen ja poikien” yhteensopivuudesta laulamisen sijaan he laulavat mieluummin sanat, jotka eivät sukupuolita rakkautta ja siten jätä bändin suurta homoseksuaalista yleisöä ulkopuolelle.

- Muutimme sanoitukset ollessamme hotellissa. Olimme matkalla, ja mietimme, että sanat pitää ehdottomasti muuttaa. Ajattelimme, että mielestämme sanojen pitäisi olla inklusiivisemmat, Bunton kertoo.

Muutetut sanoitukset kuullaan kappaleen musiikkivideolla:

Homoikonien asemassa

Tyttöenergiaa levittänyt Spice Girls on HLBT-yleisön suuressa suosiossa, joten sanojen muuttaminen varmasti tuli tarpeeseen. Emma Bunton kertoo Gay Timesin haastattelussa, että bändi on saanut uskomattoman määrän tukea nimenomaan seksuaalivähemmistöiltä.

- Olen todella kiitollinen heille, Bunton sanoo.

Spice Girls ja seksuaalisuus on ollut aihe, joka on puhuttanut viime aikoina enemmänkin. Bändin Scary Spice, eli Mel B, 46, paljasti brittiläisessä keskusteluohjelmassa, että hän oli harrastanut seksiä bänditoverinsa Ginger Spicen, eli Geri Hornerin, 46, kanssa bändin suosion huippuvuosina. Horner julkaisi asian tiimoilta tiedotteen, jossa hän vaikutti kiistävän kaikki väitteet. On huhuttu, että paljastus on aiheuttanut kitkaa Mel B:n ja Gerin välille.

Brittiläinen Metro-lehti kertoo, että Emma Bunton on puhunut aiheesta radio-ohjelmassaan.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen asiasta. Enpä tiedä, tämä on hauska juttu. Mel B:n juttuihin pitää suhtautua vähän huumorilla, Emma Bunton sanoi.

Lue myös: Spice Girlsissa kuohuu: Geri kiistää seksin Mel B:n kanssa, kuka valehtelee?

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat