Kuva: Julius Konttinen

Keikka-arvio: Kiss jätti jäähyväisensä tyylillä

11.06.2019 17:30 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pientä epävireisyyttä oli havaittavissa, mutta se ei festivaalikansan iloa haitannut.

Hyvinkään Rockfestin pääesiintyjänä nähtiin sunnuntaina 9. kesäkuuta legendaarinen Kiss. Viidellä vuosikymmenellä menestystä takonut bändi ei pienistä mokistaan huolimatta jättänyt kansaa kylmäksi.

Kiss aloitti konserttinsa tuttuun tyyliin varsin mahtipontisesti: Ensin lavaa peitti järkälemäinen musta kangas, joka rävähti alas pommien saattelemana, ja bändi laskeutui kattorakenteista vilkkuvien lautasten päällä. Tuhannet ihmiset hyppivät tasajalkaa, kun kappale Detroit Rock City saatteli juhlat alkuun.

(kuva: Riia Ruohomäki)

Ikä ei painanut Kiss:n johtohahmojen Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin harteilla: Siinä missä Stanley jaksoi jatkuvasti pyöritellä lantiotaan ja pitää kontaktia yleisöön, veti Simmons myös omat osionsa varsin mallikkaasti: Demoni sylki tulta sekä verta yleisön hurratessa ja hoiti omat lauluosuutensa ammattilaisen varmuudella.

Hittikimaran lisäksi keikalla kuultiin varsin visuaalisesti näyttävät soitinrevittelyt, kun rumpali Eric Singer sekä kitaristi Tommy Thayer pääsivät väläyttelemään taitojaan omissa soolonumeroissaan. Vaikka tällaiset ohjelmanumerot saattavat olla yleisölle joskus varsin puuduttavia, saatiin sooloihin väriä pommeilla, savuilla sekä kipinäsuihkuilla. "Tämä on parasta koskaan", iloitsi eräs nuorehko neito rumpusoolon aikana.

Yksi hauska huomio keikalla oli se, että ihmiset eivät puineet vain nyrkkiä ilmassa tai seisoneet kädet puuskassa, kuten rokkikeikoilla usein on tapana: Iloinen festivaalikansa nimittäin innostui ottamaan pirteitä tanssiaskelia maskibändin tunnettujen jättihittien, kuten Love Gunin, I Was Made For Loving You:n tai vaikkapa Lick It Upin aikana. Tällaista on festarimeininki parhaimmillaan!

(kuva: Henri Juvonen)

Monet Kiss-fanit keskustelivat kovaan ääneen siitä, kuinka laulaja Paul Stanleyn ääni on kärsinyt vuosien aikana, tai kuinka yhtyeen soitto saattoi olla toisinaan hieman huteraa. Tällaiset seikat eivät kuitenkaan häirinneet sitä, että Kiss tarjosi näyttävän, viihdyttävän ja energisen kokonaisuuden, jonka ansiosta Hyvinkään rokkikansa poistui paikalta naama hangon keksillä.

Eikä sekään festivaalikansan iloa haitannut, että Stanley kutsui Hyvinkäätä muutaman kerran vahingossa Helsingiksi. Kuten myös Gene Simmons omalla Twitter-sivullaan.

Kiss on tällä hetkellä jäähyväiskiertueella, joten saapa nähdä, rantautuuko yhtye enää koskaan Suomeen. Toivotaan, että edes vielä kerran, sillä Kiss pystyy edelleenkin tarjoilemaan toimivan kahden tunnin rokkishown, jonka aikana viihtyvät kaikki vauvasta vaariin.

Simmonsin tunnelmavideon keikalta voit katsoa alta tai tästä.

Lue myös: KISS-keulakuva Paul Stanleyn sooloprojektin albumi melkein valmis - luvassa R&B-levy

Lue myös: Kiss-laulaja Paul Stanley jyrähtää Hall of Famesta: "He kohtelivat meitä kuin pa*kaa"

Kilpailut

Uusimmat