Kuva: Emmi Moilanen

Sannin massiivinen lavashow hiljensi keikkatahtia: "Haluan hengailla kavereideni kanssa"

03.07.2019 18:00 - Senni Loikala

Uuden Trippi-levynsä vastikään julkaissut Sanni esiintyy kesän suurimmilla musiikkifestivaaleilla, mutta jättää pienemmät välistä.

Poptähti Sanni, oikealta nimeltään Sanni Kurkisuo, 26, hiljensi työtahtiaan kesän ajaksi. Hänen keikkakalenterissaan on merkintöjä lähestulkoon vain suurimpien musiikkifestivaalien kohdalla. Sanni kertoo Voice.fi:n haastattelussa, minkä takia hän ei tänä kesänä esiinny pienemmillä festivaaleilla.

- Meidän lavashow on toteutettu tavallista isommilla resursseilla, eikä lavarakennelmamme mahtuisi pienempien festivaalien lavoille. Tuomme paikalle kerrostalon verran screen-näyttöjä ja niillä pyörii 3D-grafiikoita kasvoistani erilaisina versioina, Sanni toteaa ja lisää naurahtaen:

- Ehkä screenejä on sittenkin vain rivitalon verran.

Viime keväänä Sannilla oli noin 40 keikkaa. Kun kovin työrupeama jäi taakse, hän tahtoi uudistaa keikkojen sisältöä kesäksi.

- Olen ehtinyt sovittamaan vanhoja biisejä uusiksi live-esiintymisiä varten. Sen ansiosta niistä kuuluu vahvemmin, mikä on näkemykseni asioista nykyään. Olen ollut kyynärpäitä myöden tekemisen tuoksinnassa.

Sannin Trippi-levyllä ovat esimerkiksi hitit Jacuzzi ja Pornoo. (kuva: Iiro Myllymäki)

Kerrankin vapaa-aikaa kesällä

Aiempina kesinä Sanni on keikkaillut niin tiuhaan, ettei vapaa-aikaa ole ollut merkittävästi. 

- Tein niin paljon keikkaa, etten ehtinyt muuta kuin käydä kääntymässä kotona ja lähteä taas, artisti kuvailee.

Tänä kesänä Sannilla on mahdollisuus nauttia kesästä myös siviilissä. Kun keikkojen välissä on vapaata, hän tahtoo ottaa mahdollisimman rennosti ja lähteä spontaanisti mukaan erilaisiin menoihin.

- Aion ottaa kesästä ilon irti. Haluaisin käydä yöpyöräilemässä, uimassa, istua terassilla ja hengailla kavereideni kanssa. On huippua, kun ei tarvitse niin usein jättäytyä töiden takia pois kivoista vapaa-ajan jutuista ystävien kanssa.

- Tänä kesänä haluan päästää irti kontrollista ja valvoa joskus myöhään, kun ei aina tarvitse olla seuraavana päivänä niin pirteänä. Mielestäni kaikille tekee hyvää ottaa joskus irtiotto omasta perusarjestaan.

Lue myös: Sanni paljasti biisit, joista hän saa eniten palautetta: 'Se hurjistutti ihmisiä ennen julkaisua'

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat