Kuva: all over press

Nikki Sixx: The Dirt -elokuva pelasti Mötley Crüe -jäsenten ystävyyden

19.09.2019 12:45 - Lauri Kujanpää

Yhtyeen jäähyväiskiertueella tilanne oli paljon kylmempi kuin nykyään.

Mötley Crüe -basisti Nikki Sixx, 60, kertoi Billboard-julkaisun haastattelussa, että The Dirt -elokuvalla on ollut paljon hyviä vaikutuksia yhtyeen elämään.

Vaikkakin Mötley Crüe lopetti kiertämisen vuonna 2015, julkaisi yhtye uutta musiikkia elämäkertaelokuvaansa varten. Myös jäähyväiskiertueen aikaiset kaunat ja kylmät välit ovat muuttuneet elokuvan myötä.

- Kun olimme jäähyväiskiertueella, en tuntenut toveruutta yhtyeessä. Teimme kyllä hommamme ja onnistuimme siinä, mutta se ei tuntunut oikein samalta. Kun The Dirt julkaistiin niin asiat ovat muuttuneet: tuntuu, että vanhat hyvät ajat ovat täällä taas.

Sixx ottaa esimerkiksi tyttärensä Rubyn syntymän.

- Ensimmäiset lahjat tulivat Mötley Crüen jäseniltä. Jopa kitaristimme Mick Mars, joka ei koskaan puhu kenellekään, kyseli, että miten vauva voi.

Fanit ovat kovasti kyselleet Mötley Crüen tulevaisuudesta. Mick Mars ja rumpali Tommy Lee ovat pitäneet esimerkiksi uuden musiikin säveltämistä mahdollisena.

- Ikinä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta on maailman mahtavin tunne, että olemme vielä veljiä ja ystäviä. Rokki joskus repii sydämiä ja se on todella rankkaa, Sixx vastaa salaperäisesti.

Lue myös: Mötley Crüe -legenda Nikki Sixx sai vauvan - "Toivotimme tervetulleeksi kauniin tyttölapsen"

Lue myös: Nikki Sixx kehuu Suomea Voice.Fi:lle: "Maaginen paikka"

Lue myös: Mötley Crüen jäsenet raivostuivat dokumentista - Nikki Sixx uhkailee lakitoimilla

Lähde: Classic Rock

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat