Kuva: Lauri Kujanpää

Michael Monroe muistelee hetkeä, kun lauloi ensimmäistä kertaa suomeksi: "Tietenkin se hermostutti"

18.10.2019 18:30 - Lauri Kujanpää

Monroe julkaisi tänään perjantaina uuden albumin.

Michael Monroe, 57, julkaisi tänään perjantaina uuden albumin One Man Gang. Monroe kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että nimellä haluaa tuoda esille sitä, että kyseessä on bändi eikä mikään sooloprojekti.

- Meillä on todella vahva bändi tällä hetkellä kasassa ja siitä tuo nimikin tulee. Kun tein biisiä, jonka nimi oli One Man Gang, niin tiesin heti, että siitä tulee albuminkin nimi. Vaikka bändi kulkee mun nimellä, niin me ollaan täydellinen yksikkö ja täydellinen bändi.

- Tässä bändissä kaikki saa tehdä biisejä ja tuoda omia ideoita esille. Se kuuluu tältä levyltä, sillä se on monipuolinen ja vahva kokonaisuus.

Uudella albumilla vierailevat muun muassa Hanoi Rocksista tuttu Nasty Suicide (Jan Stenfors) sekä Apocalyptican johtohahmo Eicca Toppinen.

- Kun Nasty tuli studioon, niin hänen mukanaan tuli myös tietynlaista nostalgiaa ja vetovoimaa. Nasty on hemmetin karismaattinen mies ja harva tietää, että hän on oikeasti aivan tajuttoman kova kitaristi. Kun Nasty soitti soolonsa, niin se meni kerralla purkkiin.

- Meillä on Samin (Sami Yaffa) ja Nastyn kanssa todella vahva veljellinen suhde, joka alkoi jo silloin 80-luvulla, kun asuttiin kodittomina Tukholman kaduilla. Se veljeys ei katoa koskaan, sillä ollaan koettu niin paljon yhessä, Monroe kertoo ja jatkaa seuraavaksi Toppisesta:

- Eicca, ihana Eicca, on ihan mieletön tyyppi ja siitä miehestä hehkuu positiivisuutta. Hän veti kolme-neljä raitaa selloa Low Life In High Places -kappaleeseen ja teki siitä täydellisesti maagisen biisin. Minun isoisäni oli myös sellisti, ja pakko sanoa se vielä, että isoisoisäni oli Sibeliuksen tuttuja ja otti Sibeliukselta myös teoriatunteja!

Monroe innostuu myös kertomaan 50-vuotisjuhlistaan Ruisrockissa, jossa Apocalyptica soitti selloja, kun Michael Monroe lauloi yhdessä Jenni Vartiaisen kanssa kappaleen Missä Muruseni on.

- Se oli ensimmäinen kerta kun lauloin suomeksi. Tietenkin se tilanne silloin hermostutti ja suomea ei ole helppo laulaa, sillä se vaatii täysin erilaisempaa tyyliä kuin englanti. Se oli Jennin idea, että aloitan sen biisin yksin ja Jenni kävelee lavalle vasta myöhemmin. Siinä tuli ihan järjettömät kylmät väreet ja yleisökin tykkäsi!

"Kohuotsikot"

Monroe on huomannut, että hänestä on kirjoteltu paljon lähiaikoina medioissa. Otsikoita on muun muassa tehtailtu siitä, että Monroe ei halua kiertää Amerikassa sekä siitä, että Monroeta ei ole kiinnostanut Mötley Crüen elämäkertaelokuva The Dirt.

- Kai se on sitä, että halutaan nostaa juuri sellaiset asiat heti esille, jotka aiheuttavat kohua. Amerikasta sanoin, että siellä on hankala kiertää, ellei pääse pidemmäksi aikaa jonkun jättimäisen bändin stadionkiertueelle esimerkiksi lämmittelijäksi. Myöskään rokki ei ole suuressa huudossa siellä nyt, niin se vaikeuttaa tilannetta entisestään. Tietenkin haluaisin siellä soittaa, jos siinä olisi edes vähän enemmän "järkeä". Miksi en haluaisi? Amerikka on mahtava maa, Monroe sanoo.

- Asiat pitää aina vääntää niin lööpeiksi. Sama juttu, kun jengi kyseli tuosta The Dirt -elokuvasta. En minä jaksa mainostaa sitä bändiä, kun minulta on tullut ulos oma mahtava levy! Kuunnelkaa sitä!

Michael Monroe soittaa huomenna lauantaina 19. lokakuuta kaksi konserttia Tavastialla sekä tänään perjantaina yhden keikan Raumalla.

Lue myös: Michael Monroe kärsi kovista selkäkivuista: "Pelkäsin, että ura oli siinä"

Lue myös: Michael Monroe täytti vuosia - kollegat onnittelevat

Kilpailut

Uusimmat