Kuva: AOP

Rammstein-keulakuva kommentoi pahoinpitelytilannetta: "Hän oli töykeä kus*pää"

15.11.2019 18:15 - Lauri Kujanpää

Kaikki oli saanut alkunsa Münchenissa sijaitsevassa hotellissa.

Uutisoimme kesäkuussa tilanteesta, jonka johdosta Rammstein-keulakuva Till Lindemannia, 56, syytetettiin pahoinpitelystä.

Kaikki oli saanut alkunsa Münchenissa sijaitsevassa hotellissa, kun yhtye oli saapunut sinne keikan jälkeen 8. kesäkuuta.

Eräs 54-vuotias mies oli kutsunut Lindemannin mukana ollutta naista prostituoiduksi. Kun Lindemann oli kuullut tämän, oli hän varmistanut, että pitikö miehen sanat paikkansa ja vaatinut anteeksipyyntöä.

Vastaukseksi mies oli puristanut nyrkkejään ja vaatinut Rammstein-keulakuvaa kävelemään pois. Lindemann oli suuttunut ja lyönyt ventovierasta miestä päähän kyynerpäällä, jättäen hänelle verisen nenän sekä murtuneen leukaluun.

Nyt Lindemann oli kommentoinut itse tilannetta Revolver-lehden haastattelussa.

- Asianajaja taitaa odottaa minua, mutta sanon sen, että se jätkä oli töykeä kus*pää. Hän sai minun ystäväni ystävän itkemään ja tietenkin keltainen lehdistö innostui tästä, Lindemann sanoi.

Saapa nähdä, jatkuuko tilanne enää mitenkään vai onko asiat sovittu.

Rammstein esiintyi viime kesänä Ratinan Stadionilla Tampereella.

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Rammstein-keulakuvaa syytetään pahoinpitelystä

Lue myös: Miten taittuu Metallicalta Rammstein? Kuuntele veto

Lue myös: Rammstein yllättää suomalaiset! Toinenkin stadionkeikka

Lähde: Blabbermouth

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat