Kuva: AJ Savolainen

Vesterinen Yhtyeineen jatkaa kiertuettaan keväälle - katso keikkapaikat

04.12.2019 09:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kiertue paisuu kaikkineen yli vuoden mittaiseksi.

Vesterinen Yhtyeineen jatkaa Faaraoiden aika -julkaisukiertuetta vielä keväälle 2020. Yli vuoden mittaiseksi paisuva kiertue päättyy juhlallisesti 13.-14. maaliskuuta Tampereen Olympiaan ja Helsingin Korjaamolle.

– Faaraoiden aika -levyn kiertue on ollut unohtumaton ja on mielettömän hienoa jatkaa sitä vielä kevät-periodin verran. Aiomme juhlistaa mennyttä vuotta nostamalla levyä isosti esille kiertueen kahdella viimeisellä keikalla. Tulemme soittamaan Faaraoiden aika -albumin kokonaisuudessaan läpi Tampereella ja Helsingissä. Keikoilla on luvassa myös vanhempaa materiaalia, joten tiedossa on erikoispitkät setit, laulaja Tero Vesterinen kertoo.

Viimeisimmät albuminsa oman levy-yhtiönsä kautta julkaissut bändi solmi levytyssopimuksen hiljattain Universal Musicin kanssa, joka julkaisi aikoinaan bändin kolme ensimmäistä albumia. Uutta musiikkia on luvassa ensi vuonna.

Kaikki kiertueen keikkapaikat pääset katsomaan alta.

PE 17.01. Keuruu, Pappilan Taverna
LA 18.01. Nivala, Tuiskula
PE 24.01. Ylläs Jazz & Blues, Äkäshotelli
LA 25.01. Levi, Gastro K
SU 26.01. Rovaniemi, Korundi
PE 31.01. Oulu, yksityistilaisuus
LA 01.02. Oulu Basso-klubi
PE 07.02. Vaasa, Skafferiet Ritz
LA 08.02. Lapua, Latosaari
PE 21.02. Lohja, Laurentius -sali
LA 22.02. Vammala, Seurahuone
PE 28.02. Lappeenranta, Nuijamies
PE 06.03. Jyväskylä, Lutakko
LA 07.03. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
PE 13.03. Tampere, Olympia
LA 14.03. Helsinki, Korjaamo

Lue myös: Pohdintaa yhteisöllisyydestä ja välittämisestä - Vesterinen yhtyeineen julkaisi uuden albumin

Lue myös: Vesterinen yhtyeineen teki videon vilpittömästä ystävyydestä: "Sitä on moni nykyään vailla"

Kilpailut

Uusimmat