Kuva: AOP

Queen-kitaristi toipuu jalkaleikkauksesta - kärsi kovista kivuista kiertueella

04.12.2019 16:45 - Lauri Kujanpää

Maylla on nyt muutama viikko aikaa levätä.

Queen-yhtyeen legendaarinen kitaristi Brian May, 72, paljasti Instagram-sivullaan, että on käynyt jalkaleikkauksessa.

Mies on kärsinyt kivuista akillesjänteessään ja saanut vihdoinkin hoitoa vaivoihin, jotka ovat olleet hänen mukanaan jo pitkään.

May kertoo, että ei voinut välillä edes liikkua lavalla.

- Kaikki on hyvin! Leikkaus onnistui ja se vapautti minut kivuista, joista olen kärsinyt jo kuukausia. Tämä ongelma oli minulla mukana USA:n kiertueella. Adrenaliini auttoi onneksi olemaan lavalla, mutta usein kävi niin, että en voinut liikkua ollenkaan, May kertoo.

May myös kiittää fanejaan ja sanoo, että voi hyvin, vaikkakin rappusten käveleminen on edelleenkin vaikeaa. Miehellä on nyt muutama viikko aikaa levätä, ennen kuin Queen + Adam Lambert -kiertue jatkuu Koreassa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa sekä Australiassa.

Näet päivityksen alta tai tästä.

Lue myös: Queenin Brian May upealla asialla - auttaa pelastamaan tuhansia siilejä

Lue myös: Brian May ylistää Queenin nykysolisti Adam Lambertia: "Pystyy kaikkeen mihin Freddie ja enempäänkin"

Lähde: Classic Rock

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat