Kuva: All over press

Twisted Sister -keulakuva puhuu AC/DC:n paluusta: 'He ovat jälleen yhdessä'

09.12.2019 12:45 - Lauri Kujanpää

Yhtye on nauhoittanut Sniderin mukaan edesmenneen Malcolm Youngin tekemiä kappaleita.

Twisted Sister -yhtyeen keulakuva Dee Snider, 64, on intoutunut puhumaan AC/DC:n paluusta keikkalavoille.

Snider on kirjoittanut Twitter-sivullaan, että yhtye on nauhoittanut edesmenneen Malcolm Youngin kappaleita.

"Lepää rauhassa Malcolm Young. Mutta onneksi neljä muuta elossa olevaa jäsentä ovat nyt palanneet yhteen ja nauhoittaneet Malcolmin tekemiä kappaleita. Malcolmin veljenpoika Stevie Young tulee korvaamaan Malcolmin (näin on tehty muutaman kerran aikaisemminkin). Tämä on lähimänpänä sitä aitoa ja oikeaa bändiä", Snider muun muassa kirjoittaa.

Uutisoimme tammikuussa, että AC/DC olisi tekemässä uutta albumia legendaarisen laulajansa Brian Johnsonin, 72, kanssa. Myös tunnettu radiojuontaja Eddie Trunk, 54, lisäsi vettä myllyyn kertomalla huhtikuussa, että kokoonpano olisi lähdössä myös maailmankiertueelle.

 - Minulla on luotettavia lähteitä, jotka ovat kertoneet, että AC/DC lähtee kiertueelle jälleen Brian Johnsonin kanssa. Tämä on vielä varmistamatonta tietoa bändin leiristä, mutta sanotaanko, etät minulla on hyvin luotettavat lähteet.

- AC/DC aikoo julkaista myös jonkinlaisen albumin ja se tulee olemaan kunnianosoitus edesmenneelle Malcolm Youngille. Kuten esimerkiksi Back in Black -albumi oli kunnianosoitus Bon Scottille, Trunk ilmoittaa.

Sniderin kirjoituksen näet alta. Ehkäpä me pian kuulemme uutisia myös AC/DC:n leiristä?

Jos twiitti ei näy, paina tästä.

Lue myös: Tunnettu radiojuontaja: "AC/DC palaa kiertämään Brian Johnsonin kanssa"

Lue myös: AC/DC tekee uutta levyä Brian Johnsonin kanssa - "En jaksa enää kiistää totuutta"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat