Kuva: AOP

Mike Portnoy puhuu erostaan Dream Theaterista: "Paloin loppuun"

25.01.2020 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Portnoy oli perustamassa Dream Theateria 80-luvulla.

Progesuuruus Dream Theaterissa yli 25 vuotta soittanut Mike Portnoy, 52, erosi yhtyeestä vuonna 2010. Nyt Portnoy on puhunut asiasta Everybody Loves Guitar -podcastissa ja kertonut, että paloi aikanaan hyvinkin loppuun.

- Se oli tietenkin yksi elämäni vaikeimmista päätöksista. 25 vuotta Dream Theater oli lapseni. Olin DT:ssä mukana lähes kaikessa: fanituotejutuissa, faniklubeissa, nettisivuilla, musiikissa, lyriikoissa ja tuotannossa. Minä väsyin totaalisesti ja paloin loppuun. Tarvitsin selvästi taukoa siitä kaikesta, Portnoy sanoi ja jatkoi:

- Ihmiset usein kysyvät, että kadunko tuota päätöstä. Voisin sanoa kuuluisan lauseen: "Mielummin kadun jotain, mitä olen tehnyt, kuin jotain, mitä en ole tehnyt". Ehkä se kuvaa tuntojani. En olisi pystynyt tekemään kaikkea tätä, jos olisin pysynyt bändissä.

- En kuitenkaan sano, että kadun tuota päätöstä. Tämä vuosikymmen on ollut tuottoisa: Kymmeniä albumeita ja kymmeniä eri bändejä. Nuo ovat olleet hienoja mahdollisuuksia, joita en olisi saanut kokeilla, jos en olisi kuunnellut sydäntäni.

Portnoy liittyi eronsa jälkeen Avenged Sevenfoldin kiertuerumpaliksi ja on myös keikkaillut Twisted Sisterin kanssa sekä tehnyt kymmeniä muita musiikkiprojekteja. Portnoy oli perustamassa Dream Theateria 80-luvulla.

Lue myös: Mike Portnoy haluaisi työskennellä Dream Theater -kitaristin kanssa - "Kaipaan sitä"

Lue myös: Mike Portnoy lipsautti ja kutsui Dream Theaterin vokaaleja "ärsyttäviksi"

Lähde ja koko haastattelu: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat