Kuva: Emmi Moilanen

Antti Tuisku ei halunnut enää tehdä 'kädenlämpöistä musiikkia' - syntyi kriittinen popin ilosanoma

07.02.2020 18:45 - Milena Raappana

Antti Tuisku laulaa uudella albumillaan shotteja tarjoavasta "Jessestä" ja parodioi itseään kulttijohtajana. Peloton kantaaottavuus kumpusi artistin roolista irtaantumisesta.

Laulaja Antti Tuisku rykäisee vessanoven auki ja kysyy manageriltaan yllättyneen innostunut ilme kasvoillaan: "Näitkö jo sen?" 

Kaksikko halaa ja pian Tuisku kertoo tänään julkaistun Valittu kansa -albumin saaneen Helsingin Sanomien arvostelussa viisi tähteä. Sitä ennen Rumba ilmoitti omaksi arvosanakseen 9,8 / 10. Mikään artistin aikaisempi albumi ei ole saanut yhtä ylistävää vastaanottoa.

Tuisku on onnistunut kokemaan vastaavanlaista onnentunnetta myös musiikinteon ulkopuolella. 

- Joka ikinen kerta Espanjassa, kun mie kapuan sinne vuorenhuipulle koirani kanssa kahestaan ja jään sinne, pysähdyn, kaivan eväät repusta, ei ole kiire minnekään ja mie katon sitä loputonta maisemaa, niin se on joka kerta mulle hengellinen kokemus, Tuisku maalailee Voice.fi:n haastattelussa.

Suomen kirkkaimman poptähden artistiroolista ja täyteen ahdatuilta keikoilta vetäytyminen uuteen ympäristöön Espanjaan näyttelee merkittävää roolia albumin synnyssä.

- Mie koin sen puolentoistavuoden tauon aikana niin suuria onnistumisia elämän muilla osa-alueilla, että mulle tuli hirveän vapautunut olo siitä. Ymmärsin, ettei mun tarvitse onnistua tässä poptähteydessä tai musiikin tekemisessä sen takia, että mie en muka osaisi tehdä elämässä mitään muuta, Tuisku selittää. 

(kuva: Emmi Moilanen)

Menestymisen pakon tipahtaessa pois harteilta artisti ja hänen työryhmänsä saavuttivat pelottoman mielentilan musiikin tekemiseen. Niin syntyi kantaaottava, mutta myös henkilökohtainen uskonnollisen tematiikan ja mukaansatempaavan popmusiikin lapsi Valittu kansa. 

- Mie en halunnut tehdä enää Anatude-albumin jälkeen kädenlämpöistä popmusiikkia, mikä on vähän sellaista kainalopierua, vaan syvällisempää, kantaaottavampaa musiikkia itselleni tärkeistä aiheista. 

Albumilla Tuisku pureutuu universaaleihin aiheisiin, kuten "inhimilliseen jumalan kaipuuseen ja johonkin suurempaan nojaamiseen", mutta käsittelee myös omaa epätäydellisyyttään ja virheitään. 

Näin hän tekee esimerkiksi levyn nimikkokappaleella ja musiikkivideolla, jossa hän ratsastaa rodeohärällä Jeesus-hahmon kanssa ja saapuu ylhäisen teatraalisesti porttien takana hurraavan ihmisjoukkion eteen. 

"Valittu kansani kuunnelkaa. Antti Tapani teidät pelastaa." 

"Omilla aivoilla ei tarvi miettiä mitään, kun tottelet Anttii. Halleluja, valittu kansani. Aamen, aamen, aamen", Tuisku laulaa kappalessaan. 

Video kirvoitti kriittistä kommentointia esimerkiksi "jumalan pilkkaamisesta", jota Tuisku ei ymmärrä. 

- Uskonnolliset asiat ovat syystäkin pyhiä. Tällä albumilla ja Valittu kansa -biisillä ei missään nimessä pelkästään kiinnitetä huomiota uskontoihin ja instituutioihin, vaan siinä itseäni parodioimalla mie nostan sen aiheen tapetille, että yksikään suuri ja karismaattinen johtohahmo tai päättäjä esimerkiksi politiikissa ei ole niin suuri, että sitä kannattaisi laput silmillä sokeasti seurata.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tuisku on ammentanut albumin tekemisessä omaa kokemustaan "outolintuna olemisesta", jolle on yritetty asettaa tietyt raamit ja rajaamaan yhteisön ulkopuolelle, jos hän ei muuta itseään. Tätä kautta hän myös tekee aiheesta kriittisen keskustelunavauksen. 

- Niin kauan aikaa, kun esimerkiksi uskonnot ja instituutiot rajaavat tiettyjä ihmisryhmiä pois, niin näistä asioista mun mielestä pitää pystyä keskustelemaan. 

Tietoinen ärsyttäminen ja provosointi ei kuitenkaan ole elokuussa Olympiastadionilla kahteen otteeseen esiintyvän artistin motiivina. 

- Niin kauan, kun artistit suoltavat sisältöä ja kirjoittavat lauluja oman kokemuspohjan kautta ja kirjoittavat jokaikiselle ihmiselle itselle tärkeistä asioista, niin se on se kaikista tärkein juttu. 

- Tässäkin tapauksessa mulla oli sellainen tilanne itseni kanssa, että olin valmis käymään tämmöisiä asioita läpi. Ei mulla ollut sellaista oloa, että haluan jotenkin provosoida tai ärsyttää. Aloimme tehdä musiikkia sisältö edellä mulle tärkeistä aiheista ja sitten huomasimmekin, että itseasiassa nämä ovatkin varmasti kahtia jakavia teemoja.

Haastattelun lopuksi Tuisku antaa lämpimän halauksen, huokaisee helpotuksesta ja kertoo jännittäneensä, ymmärtääköhän kuulijat hänen uusinta tuotantoaan. Jos fanien ja kriitikoiden puheita on uskominen, voi Tuisku pyyhkiä hikikarpalot otsaltaan. 

Lue myös: Antti Tuiskun isällä liikuttava reaktio poikansa kohualbumiin - "Olen tosi kiitollinen"

Lue myös: HS: Antti Tuiskun baari-ilta lähti käsistä Espanjassa - "Paikalle kutsuttiin poliisit"

Kilpailut

Uusimmat