Räppäri Sini Sabotage, 34, on julkaissut uutta musiikkia pitkän hiljaiselon jälkeen. Tänään julkaistu single Käärmeet on ensimmäinen maistiainen toukokuussa ilmestyvältä albumilta.
Kappaleella on väkevä omakohtainen, muttei kuitenkaan negatiivinen sanoma, kertoo tiedoite kappaleen taustoista. Käärmeet kertoo rajojen asettamisesta.
“Käärmeet kertoo siitä ahdistuksesta, kun susta tuntuu, että kaikki ihmiset sun ympärillä tahtoo sulle pahaa, mikä ei tietenkään pidä paikkansa. Mulle oli kova koulu ymmärtää, ettei kaikkiin ihmisiin voi luottaa, eikä kaikki halua sulle aina pelkästään hyvää. Mä itse kuulen tässä biisissä tosi vahvasti sen itsevarmuuden, kun vihdoin pystyy sanomaan ääneen, ettei mulle saa tehdä noin. Se on ihan mielettömän voimaannuttavaa”, Sini Sabotage kertoo.
Sini Sabotage tuli tunnetuksi Levikset repee -hitillään vuonna 2013. Artisti on julkaissut urallaan kultaa myyneen albumin 22m2 ja Lue mun Huulilta -EP:n. Hän on myös tuttu televisiosta: Idols-tuomarina ja Iholla-sarjasta vuonna 2017.
Lue myös: Sini Sabotage muutti radikaalisti hiustyyliään, seuraajat ylistävät Instagramissa – ”Törkeen upee”
