Kuva: Handout

Hassisen Koneen paluukeikat siirtyvät - "Pidämme koneen hyvin öljyttynä"

19.05.2020 12:30 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hassisen Kone myi loppuun Ratinan Stadionin Tampereella.

Suomirockin legendan Hassisen Koneen piti tehdä paluu tänä kesänä keikkalavoille. Yhtye muun muassa myi loppuun jättimäisen Ratinan Stadionin Tampereella.

Nyt Hassisen Kone tiedottaa, että paluukeikat siirtyvät vuoteen 2021.

"Hassisen Koneen paluukeikat siirtyvät vallitsevan koronakriisin vuoksi kesälle 2021. Rivinsä uudelleen kokoava suomirockin legenda esiintyy Joensuun Ravintola Kerubissa viiden keikan voimin tiistaista lauantaihin 22.-26. kesäkuuta"

"Alkuperäiskokoonpanossaan Ismo Alanko (laulu, kitara), Reijo Heiskanen (kitara, laulu), Jussi Kinnunen (basso, laulu) ja Harri Kinnunen (rummut) esiintyvän yhtyeen ainoa festivaaliesiintyminen toteutuu Seinäjoella 1.-3. heinäkuuta 2021 järjestettävän Provinssin päälavalla myöhemmin ilmoitettavana päivänä. Tampereen Ratinan stadionilla toteutuvassa konsertissa lauantaina 7. elokuuta, jolloin yhtye esiintyy koko historiansa kattavan ison kokoonpanon kera. ”Olemme treenanneet paljon, ja bändi on kovassa iskussa. Olemme odottaneet innolla tämän kesän keikkoja, mutta näissä olosuhteissa ei ole muuta mahdollisuutta kuin siirtää ne ensi vuoteen. Pidämme koneen hyvin öljyttynä ja jyräytämme sen taas käyntiin kesäkuussa 2021”".

Aiemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan kullekin keikalle. Mikäli uusi esiintymispäivä ei käy, niin liput voi palauttaa 8. elokuuta 2020 mennessä ostopaikkaan.

Yhtyeen julkaisun ja uudet keikkapäivämäärät näet alta. Jos tiedote ei näy, paina tästä.

Lue myös: Hassisen Koneen Ratina-keikka myytiin loppuun - luvassa kaksi lisäkeikkaa Joensuuhun

Kilpailut

Uusimmat