Kuva: Katri Tamminen

Katri Ylander haaveilee Suomen edustamisesta Euroviisuissa: "Se unelma on ollut ihan pienestä asti"

13.08.2020 16:45 - Iiro Myllymäki

Laulajalle Euroviisut edustavat hyvää mieltä ja musiikin juhlaa.

Laulaja Katri Ylander, 34, paljastaa unelmoivansa siitä, että pääsisi edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailussa. Nainen kertoo asiasta Iskelmän Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa Satu Kotosen haastattelussa.

- Se on yksi unelma, joka on ollut ihan pienestä asti, kun olen Euroviisuja katsellut, Ylander kertoo.

Pelkistetystä esiintymisestään tunnettu nainen visioi, että Euroviisuissa hänellä voisi olla esityksessään myös tanssijoita. Kuitenkin Euroviisut on edelleen hänelle pohjimmiltaan laulukilpailu, vaikka räikeät ja yliampuvatkin esitykset kuuluvat kuvioon. Hänelle Euroviisut edustavat hyvää fiilistä.

- Ajattele, kuinka paljon ihmisiä sitä seuraa. Toki ihmiset ovat siitä montaa mieltä, mutta mielestäni se on iso, hyvän mielen juttu, Ylander sanoo.

Katri Ylander ei ole vielä koskaan hakenut Suomen edustajaksi.

- En ole siihen asti vielä päässyt, mutta ehkä jonain vuonna, Ylander myhäilee.

Naisella oli monta vuotta musiikillista hiljaiseloa sen jälkeen, kun hän julkaisi vuonna 2013 Katri Ylander & Yksinäinen yhtye -kokoonpanolla albumin. Nainen teki paluun soolouralleen vuonna 2018, ja viime vuonna julkaistu Sano mulle jotain kaunista -kappale palautti naisen radioiden soittolistojen kärkeen. Hän nousi suomalaisten tietoisuuteen Idolsin toisella kaudella vuonna 2005. Hän sijoittui kilpailussa toiseksi. Katri Ylanderin hittejä ovat muun muassa Välitunnilla, Valehdellaan ja Onko vielä aikaa.

Katri Ylander julkaisee uuden albumin Yhteisii unelmii perjantaina. Nainen nähdään myös sunnuntaina alkavalla Tähdet, tähdet -kaudella kilpailijana.

Lue myös: Koronakriisi pyyhkäisi Katri Ylanderilta toimeentulon alta: "Tämä on haastavaa kaikille"

Lue myös: Ero vei paluun tehneen Katri Ylanderin synkkiin vesiin - musiikillinen identiteetti romuttui

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat