Kuva: Jaakko Manninen

Raskasta joulua -kiertue järjestetään koronasta huolimatta - mukana kovan luokan ensikertalainen

26.10.2020 12:45 - Reija Saarinen

Tänä syksynä Raskasta joulua -kiertue nähdään yhdeksässä kaupungissa.

Raskasta Joulua -kiertue järjestetään myös tänä vuonna koronasta huolimatta. Oulusta 27. marraskuuta  starttaava kiertue huipentuu Hartwall Arenalle 19. joulukuuta. Kaikkiaan kiertue vierailee yhdeksässä kaupungissa. Oulun ja Helsingin lisäksi raskaalla kädellä sovitetuista joululauluista päästään tänä vuonna nauttimaan myös Porissa, Vaasassa, Turussa, Kuopiossa, Seinäjoella, Tampereella ja Jyväskylässä. 

Raskasta Joulua -konserteissa kuullaan tänä vuonna Suomen parhaita metallimusiikin tulkitsijoita. Mukana ovat sekä ensimmäistä kertaa Rakasta Joulua -kiertueella nähtävä Battle Beast -solisti Noora Louhimo että jo aiemminkin rokkaavia joululauluja tulkinneet Kimmo BlomMarko HietalaIlja JalkanenJP LeppäluotoAntony ParviainenAntti RailioPasi RantanenTommi ’Tuple’ Salmela ja Ville Tuomi. Tuttuun tapaan solisteja säestää Raskasta Joulua –konseptin kehittäneen Erkka Korhosen johtama Raskasta Joulua -bändi.

Koko kiertue toteutetaan koronaturvallisuus huomioon ottaen. Konserttipaikkojen yleisökapasiteettia on alennettu ja yleisön saapumiseen ja poistumiseen on varattu runsaasti aikaa. Konserttipaikoilla on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskien käyttöä suositellaan. Konsertit toteutetaan Suomen valtioneuvoston ja AVIn ohjeita tarkasti noudattaen.

RASKASTA JOULUA 2020

Pe 27.11.2020 Teatria, Oulu (Noora Louhimo, Antony Parviainen, Pasi Rantanen ja JP Leppäluoto)

La 28.11.2020 Isomäki Areena, Pori  (Noora Louhimo, Antony Parviainen, Pasi Rantanen ja JP Leppäluoto)

Pe 4.12.2020 Vaasan Sähköareena, Vaasa  (Noora Louhimo, Antti Railio, JP Leppäluoto ja Pasi Rantanen)

La 5.12.2020 Logomo, Turku  (Antti Railio, JP Leppäluoto, Kimmo Blom ja Pasi Rantanen)

Pe 11.12.2020 Niiralan monttu, Kuopio (Marko Hietala, Antony Parviainen, Tuple Salmela ja Ville Tuomi)

La 12.12.2020 Seinäjoki Areena, Seinäjoki (Marko Hietala, Antti Railio, Tuple Salmela ja Ville Tuomi)

Su 13.12.2020 Tampere-talo, Tampere (Marko Hietala, Noora Louhimo, Antti Railio ja Ville Tuomi)

Pe18.12.2020 Paviljonki, Wilhelm-Sali, Jyväskylä (Marko Hietala, Antony Parviainen, Ilja Jalkanen ja Kimmo Blom)

La 19.12.2020 Hartwall Arena Helsinki  (kaikki solistit)

Kaikki keikat alkavat klo 20:00, paitsi Hartwall Arena klo 19.00. 

Lue myös: Tarja Turunen Ilta-Sanomissa Marco Hietalan kanssa esiintymisestä: "Hän saa varmaan poskisuudelmat"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat