Kuva: Benjamin Peltonen

Benjamin Peltonen tuomitsee toksisen maskuliinisuuden: "Tämä on suorastaan v*tuttanut"

04.11.2020 14:45 - Iiro Myllymäki

Benjaminin uuden albumin Mies-kappaleella laulaja erittelee mieheyden perinteisiä vaatimuksia, joita ei kykene täyttämään eikä halua täyttää.

Suomenkielisen debyyttialbuminsa julkaissut Benjamin Peltonen, 23, ottaa albumillaan kantaa paitsi oman Instagram-suosionsa seurauksiin, myös maskuliinisuuden vaatimuksiin. Mies-nimisellä kappaleella Benjamin kritisoi toksiseen maskuliinisuuteen kuuluvaa äijäilyä, tunteiden piilottamista ja naisten esineellistämistä.

”Mies ei itke, ei tukea tarvitse / Ei, mies on sitkee, se itsensä hallitsee / Mies puhuu muijista muttei puhu sen tunteista”, kappaleen kertosäkeessä lauletaan.

Benjamin kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että hän ei ole koskaan kokenut täyttävänsä näitä perinteisiä maskuliinisuuden vaatimuksia. Hän on saanut kuulla kuittailua esimerkiksi asevelvollisuudesta vapautuksesta c-papereilla ja jopa liian ”naisellisesta” seisoma-asennostaan.

- Tämä on pitkään suorastaan v*tuttanut. Minulla on allergia sellaista outoa machoilua kohtaan. Olen vihainen, että vielä vuonna 2020 on tietty ajatus siitä, mitä on olla mies, Benjamin kertoo.

Vaikka kappaleen teemaan liittyykin paljon vihaisuutta, itse kappaleesta ei tullut vihainen purkaus vaan pikemminkin hallittu ja punnittu tutkielma turhautumista aiheuttavasta teemasta. Tämä tuntuu tukevan kappaleen sanomaa: mies voi olla hellä mutta samalla jämpti.

Alta voit kuunnella Benjaminin mietteitä kappaleen vähäisestä vihaisuudesta.

Oma kupla Helsingissä

Kaarinasta kotoisin olevalla Benjaminilla maskuliinisuuteen liittyvät paineet ovat vähentyneet sen myötä, kun hän on päässyt viettämään enemmän aikaa pääkaupungin musiikkipiireissä. Sen sijaan sukujuhlissa tämä kupla saattaa puhjeta ja mies saattaa kokea ihmettelyä vaikkapa vaatevalinnoistaan. Omassa kuplassa on helppo elää omana itsenään, mutta kaikille ei tällaista kuplaa ole siunaantunut.

- Ei minullakaan ollut sitä yhteisöä ennen kuin muutin Helsinkiin. Halusin tehdä tämän biisin, jotta pystyisin antamaan itsevarmuutta niille tyypeille, joilla ei ole samanlaista tilannetta, Benjamin sanoo.

Benjamin kertoo painineensa identiteettinsä kanssa esimerkiksi koulussa, missä hän ei kokenut kuuluvansa muiden joukkoon. Hän toivoo Mies-kappaleen antavan turvaa niille koulua käyville pojille, jotka eivät koe perinteistä miehen mallia omakseen.

Maskuliinisuuden myyttien murtamista tehdään aina vain enemmän, mistä Benjamin on iloinen.

- Paljon on tekemistä, mutta asiat menevät eteenpäin.

Ainakin tässä Benjaminin omassa kuplassa Mies-kappale on otettu hyvin vastaan. Benjamin nosti kappaleen erityisesti esiin Instagramissa ja totesi sen olevan yksi hänen henkilökohtaisista suosikeistaan Someveteraani-albumilla. Kommenteissa Benjaminin hyvä ystävä Abreu on kertonut kappaleen olevan hänen oma lempibiisinsä albumilta, ja myös Antti Tuisku on ylistänyt kappaletta.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Lue myös: Benjamin Peltonen menetti 80 000 someseuraajaa - Instagram-suosion varjopuolet ajoivat terapiaan

Lue myös: Benjamin ja Abreu ystävystyivät - vuolas ylistysteksti Instagramissa herkisti miehen kyyneliin

Kilpailut

Uusimmat