Kuva: Lauri Kujanpää

IL: Tarja Turusen mielestä suomalaiset ovat suorittajia

12.11.2020 17:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Turunen julkaisi vastikään jouluisen live-levyn.

Laulaja Tarja Turunen, 43, julkaisi vastikään joululevyn. Uusi julkaisu sisältää vuonna 2017 päivänvalon nähneen From Spirits And Ghosts (Score For A Dark Christmas) -albumin sekä Turusen ensimmäisen jouluisen live-levyn Live at Olomouc and Hradec Kralove 2019.

Turunen on elänyt koronavuotta hyvin rauhallisesti, sillä hänen keikkakalenterinsa tyhjentyi monen muun artistin tavoin. Turunen kertoo Iltalehden haastattelussa, että on viettänyt aikaa lähinnä perheen kanssa ja se on ollut ihanaa, sillä yleensä laulaja on paljon tien päällä.

- Se on ollut nautinnollista. Näistä pienistä asioista elämässä on nyt pystynyt nauttimaan suunnattomasti, Turunen iloitsee Iltalehdelle.

Turunen on myös pohtinut kovasti sitä, miksi hän on aikaisemmin suorittanut elämäänsä läpi eikä ole ehtinyt pysähtymään. Laulaja uskoo, että syy on geeniperimässä.

- Olen miettinyt paljon sitä, miten paljon me suoritamme tätä elämää läpi. Voin sanoa suoraan, että suomalaiset suorittavat. Me olemme suorittajia.

Turunen asuu tällä hetkellä Espanjassa yhdessä argentiinalaisen miehensä Marcelo Cabulin sekä tyttärensä Naomin kanssa. Turunen uskoo, että miehen ansiosta hän on oppinut olemaan hieman lepsumpi itseään kohtaan.

- Minulla on argentiinalainen aviomies, joka on aina pistänyt vähän pakkaa sekaisin sen suhteen, että miksi minä stressaan.

Lue myös: Tarja Turunen jakaa joulun ilosanomaa musiikin muodossa - ensimmäinen maistiainen julki

Lue myös: Tarja Turunen jakoi vanhaa normaalia haikailevan keikkakuvan - fanien huomio kiinnittyi muualle

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat