Amorphis-kitaristi onnettomuudessa - Tavastia-keikka siirtyy muutamalla viikolla

19.11.2020 11:45 - Lauri Kujanpää

Mies kertoo, että rikkoi solisluunsa sekä kylkiluunsa.

Amorphis-yhtyeen piti esiintyä Helsingin Tavastia-klubilla 1. joulukuuta, mutta nyt keikka on siirretty soitettavaksi 15. joulukuuta.

Yhtyeen kitaristi Esa Holopainen on nimittäin joutunut pyöräilyonnettomuuteen ja muun muassa rikkonut solisluunsa.

"Hyvät ystävät, paskoja asioita tapahtuu, varsinkin jos päätät hieman pyöräillä perjantai 13. päivä. Minulta murtui solisluu, yksi kylkiluu ja minulla oli ilmakiertymää keuhkoissani. Hieman kivuliasta, mutta kaiken pitäisi parantua nopeasti. Kiitos Töölön Sairaalan uskomattomalle henkilökunnalle", Holopainen kertoo Instagram-sivullaan.

Jo ostetut liput käyvät myös uudelle keikkapäivämäärälle.

Näet Holopaisen julkaisun alta. Pääset seuraavaan kuvaan, jossa mies makoilee sairaalassa, painamalla oikealla olevaa nuolta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Esa Holopainen puuhailee myös sooloprojektin kimpussa. Holopainen on paljastanut sosiaalisessa mediassa, että projekti kantaa nimeä Silver Lake, ja siinä tulee esiintymään muun muassa Vesa-Matti Loiri.

Lue myös: Vesa-Matti Loiri vierailee Amorphis-kitaristin soololevyllä - "Suuri kunnia"

Lue myös: "Huumeissa ei ole mitään hohdokasta" - Amorphis-keulakuva puhuu avoimesti bändielämästä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat