Kaikki artikkelit
Yhtye esiintyy usealla eri paikkakunnalla helmi- ja maaliskuussa 2023.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Limp Bizkit perui kaikki Euroopan-keikkansa ja Qstock joutui reagoimaan nopeasti.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Flat Earthissa toimii muun muassa Himin ja Amorphiksen muusikkoja.
Musiikki
noin vuosi sitten
Halo-niminen levy on nyt julkaistu.
Musiikki
noin vuosi sitten
Uusi Halo-albumi julkaistaan 11. helmikuuta.
Musiikki
noin vuosi sitten
Amorphis julkaisee helmikuussa uuden Halo-albumin, jonka valmistumista seurataan nyt uudessa dokumenttisarjassa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Amorphis julkaisee uuden Halo-albumin 11. helmikuuta ja levyn singlekappale The Moon näki tänään päivänvalon.
Musiikki
noin vuosi sitten
Halo-albumi julkaistaan 11. helmikuuta 2022.
Musiikki
noin vuosi sitten
Ensi kesänä Tuskan lavalle kapuavat muun muassa Mercyful Fate, Amorphis, Stam1na, Korn sekä Beast In Black.
Musiikki
noin vuosi sitten
Esa Holopaisen Silver Lake -sooloprojekti julkaisi tänään perjantaina debyyttialbuminsa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Silver Lake -albumi julkaistaan 28. toukokuuta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Albumilla vierailevat monet huippulaulajat.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Albumi julkaistaan 21. toukokuuta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Levy julkaistaan 28. toukokuuta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Kyseessä tulee olemaan yhtyeen 14. studiolevy.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Esa Holopaisen soololevy kantaa nimeä Silver Lake.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten