Kuva: Pietari Purovaara / Warner Music

Spotify julkisti vuoden 2020 tilastonsa - listoja dominoineen Behmin ohi kiilasi yllätysnimi

01.12.2020 11:15 - Iiro Myllymäki

Suomen Spotifyn vuoden kuunnelluin artisti oli JVG.

Spotify on julkistanut kuluneen vuoden kuunnelluimmat artistit, kappaleet ja podcastit Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Suomessa artistien top-listaa dominoivat miespuoliset rap-tähdet. Ykkössijalla on kestosuosikki JVG, kakkosena Pyhimys ja kolmantena kansainvälinen megatähti Eminem. JVG:n ykkössijassa huomionarvoista on, että kaksikko julkaisi tänä vuonna vain yhden kappaleen. Villi länsi -biisi ei ole ollut JVG:n suurimpien hittien veroinen striimimonsteri, vaikka se onkin kerännyt Spotifyssa kunnioitettavat lähes neljä miljoonaa striimiä. Pyhimys sen sijaan julkaisi alkuvuodesta Mikko-albuminsa, samoin kuin Eminem Music to Be Murdered By -levyn.

JVG on listojen kärjessä vuodesta toiseen. (kuva: Emmi Moilanen)

Naisartisteista listalle on päässyt vain suomalainen Behm ja yhdysvaltalainen Billie Eilish. Behm julkaisi syyskuussa debyyttilevynsä Draaman kaari viehättää, jonka kaikki kappaleet pysyivät seitsemän päivää putkeen Suomen Spotifyn top 15:n joukossa. Albumilta ennakkoon julkaistut singlet Hei rakas, Tivolit ja Frida ovat olleet suuria hittejä, jotka siivittivät Behmin vuoden kuudenneksi kuunnelluimmaksi artistiksi Suomen Spotifyssa tänä vuonna. Siihen nähden, miten paljon Behmin suosiosta on koko vuoden ajan puhuttu on hieman yllättävää, että hänen edelleen kuunnelluimpien artistien listauksessa on yltänyt esimerkiksi räppäri Gettomasa. Myös Gettomasa julkaisi uuden albuminsa Kalamies syyskuussa. Siinä missä Behmin levyllä yhtä vaille kaikki kappaleet ovat keränneet yli miljoona Spotify-striimiä, Gettomasan levyllä samaan on yltänyt vain kaksi kappaletta kahdeksasta. Toki Gettomasan striimisuosioon vaikuttavat hänen aiemmat kappaleensa, joilla parhaimmillaan on yli kymmentä miljoonaa striimiä.

Gettomasan tuore sinkku Veli mä vannon on tällä hetkellä Suomen Spotifyn ykkössijalla. (kuva: Emmi Moilanen)

Alta voit katsoa Suomen Spotifyn kuunnelluimmat artistit vuonna 2020.

1. JVG
2. Pyhimys
3. Eminem
4. Cheek
5. Gettomasa
6. Behm
7. Juice WRLD
8. The Weeknd
9. Elastinen
10. Billie Eilish

Penelope jyräsi

Vuoden kuunnelluimpien kappaleiden ykköseksi nousi rap-tulokas William Penelope-hitillään, jossa on mukana myös yhdysvaltalainen Clever. Raumalaisartistin kappaletta on kuunneltu Spotifyssa jo huimat yli 16 miljoonaa kertaa. Kakkossijalla kuunnelluimmissa kappaleissa on The Weekndin superhitti Blinding Lights ja kolmanneksi ylsi Behmin jo viime vuonna julkaistu Hei rakas. Behmin kappaleista myös Frida ja Tivolit ovat top 10 -listalla sijoilla kuusi ja seitsemän.

Suomen kuunnelluimpien Spotify-kappaleiden top 10:n näet alta.

1. William - Penelope (ft. Clever)
2. The Weeknd - Blinding Lights
3. Behm - Hei rakas
4. Elastinen, Jenni Vartiainen - Epäröimättä hetkeekään
5. Arttu Wiskari, Leavings-orkesteri - Tässäkö tää oli
6. Behm - Frida
7. Behm - Tivolit
8. Imanbek, Saint Jhn - Roses (Imanbek Remix)
9. DaBaby, Roddy Ricch - Rockstar
10. Roddy Ricch - The Box

Maailmanlaajuisesti eniten kuunneltiin puertoricolaista Bad Bunnya, joka keräsi Spotifyssa 8,3 miljardia striimiä. Toiseksi kuunnelluin oli kanadalaistähti Drake, ja kolmannella sijalla on kolumbialainen J Balvin. Listalla näkyy hyvin trendi ei-englanninkielisen musiikin noususta ihmisten kuuntelutottumuksissa.

Bad Bunny (kuva: AOP)

Maailmanlaajuisesti Spotifyn kuunnelluin kappale oli Suomenkin listakakkoseksi yltänyt The Weekndin Blinding Lights. Toisella sijalla puolestaan on australialainen Tones and I Dance Monkey -hitillään. Kolmanneksi ylsi räppäritulokas Roddy Ricch kappaleella The Box.

Lue myös: Penelope kesän kuunnelluin - Spotify julkisti koronakesän striimatuimmat kappaleet

Lue myös: Behm valtasi Spotifyn Suomi-listan - iloinen yllätys suorassa lähetyksessä sai laulajan kyyneliin

Kilpailut

Uusimmat