Kuva: AOP

Dream Theater -kolmikko palaa yhteen, Mike Portnoy hehkuttaa: "Vuoden paras juttu!"

12.01.2021 19:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Liquid Tension Experiment perustettiin 90-luvun lopulla.

Dream Theaterin nykyiset jäsenet kitaristi John Petrucci sekä kosketinsoittaja Jordan Rudess lyövät pitkästä aikaa hynttyyt yhteen rumpali Mike Portnoyn kanssa. Portnoy oli Dream Theaterin perustajajäsen, mutta jätti bändin vuonna 2010.

Kolmikko nimittäin perusti 90-luvun lopulla Liquid Tension Experiment -nimisen instrumentaaliyhtyeen, jossa neljäntenä jäsenenä toimii basisti Tony Levin. Nyt yhtye ilmoittaa, että se julkaisee uuden albumin yli 20 vuoden tauon jälkeen

"Siitä on yli 20 vuotta, kun nauhoitimme yhdessä. Kun astelimme studioon, tuntui, että aika ei olisi kulunut ollenkaan. Olen todella ylpeä siitä, mitä teimme yhdessä ja en malta odottaa, että kuulette sen", John Petrucci kertoo tiedotteessa.

"Vuoden 2020 paras asia oli tämä kauan odotettu yhteenpaluu. Oli ehdottomasti odottamisen arvoista, sillä maaginen kemia oli olemassa ja kenties vahvempana kuin koskaan", Portnoy hehkuttaa.

Yhtyeen kolmas albumi julkaistaan 26. marraskuuta. Pornoy soitti myös vastikään julkaistulla Petruccin soololevyllä.

Portnoyn jakaman tiedotteen näet alta tai tästä.

Lue myös: Dream Theater -kitaristi yhteistyöstä Mike Portnoyn kanssa: "Hän teki valtavan hienoa työtä"

Lue myös: Mike Portnoy haluaisi työskennellä Dream Theater -kitaristin kanssa - "Kaipaan sitä"

Kilpailut

Uusimmat