Kuva: Senja Rapila

Yle: Uniikki poisti rasistiseksi tulkitun kappaleensa YouTubesta ja Spotifysta: "Aikansa elänyt"

04.05.2021 15:45 - Iiro Myllymäki

Uniikki kertoo Ylelle, että saamelaisia loukannut Nunnuka-lai-laa-kappale ei enää edusta hänen mielenmaisemaansa.

Rap-artisti Uniikin, eli Dan Tolppasen, 39, kappale Nunnuka-lai-laa on poistettu YouTubesta ja Spotifysta. Asiasta uutisoi Yle. Saamelaisia kohtaan rasistiseksi tulkittava kappale nousi esille Ylen Kulttuuricocktail Live -keskusteluohjelmassa, jossa puhuttiin suomalaisen rap-musiikin rasistisuudesta ja kulttuurisesta omimisesta.

Kulttuuricocktail Livessä keskustelemassa olivat vapaa kirjoittaja Maryan Abdulkarim ja räppäri Elastinen. Abdulkarim otti keskusteluun Uniikin kappaleen ja ihmetteli, miksi kappaleen musiikkivideo löytyy edelleen YouTubesta.

Uniikki kertoo Ylelle katsoneensa ohjelman ja pitäneensä keskustelua hyvänä. Hän kertoo keskustelleensa kappaleesta ja sen musiikkivideosta tämän jälkeen Elastisen kanssa, ja he tulivat siihen päätökseen, että musiikkivideo poistetaan Rähinä Records -levy-yhtiön YouTube-tililtä. Sekä Uniikki että Elastinen ovat Rähinä Recordsin artisteja.

- Biisi ei enää edusta mielenmaisemaani. En näe, että se hyödyttää enää ketään ja ymmärrän, että se loukkaa ihmisiä. Koin, ettei kappaleella ollut enää funktiota olla esillä, Uniikki sanoo Ylelle.

Nunnuka-lai-laa on Lappiin sijoittuva bilerap-biisi, jossa räpätään muun muassa Lapin taiasta, turkiksista, kullankaivuusta ja Lapin "eksoottisuudesta". Kertosäkeessä toistetaan saamelaisten joikaamisesta muistuttavaa hokemaa. Kappale ehti julkaisunsa jälkeen saada Spotifyssa noin 630 000 striimausta.

"Ihmiset kasvavat"

Uniikki kertoo kasvaneensa ihmisenä Nunnuka-lai-laa kappaleen julkaisun jälkeen. Hän sanoo kokevansa, että nykyisessä keskusteluilmapiirissä kappaleen poistaminen tuntui järkevältä. YouTuben lisäksi kappale on poistettu myös suoratoistopalvelu Spotifysta.

- Voin sanoa, etten ottanut alunperinkään asioista tarpeeksi selvää. Sellaista en enää tänä päivänä tekisi. Ihmiset kasvavat. Se oli aikansa elänyt, Uniikki sanoo kappaleesta Ylelle.

Uniikki lisää, ettei aio esittää kappaletta enää keikoillaan eikä ole omien sanojensa mukaan esittänytkään sitä vuosiin.

Kappale herätti paheksuntaa saamelaisissa jo julkaisun aikaan. Siinä kierrätetään rasistisiksi tulkittavia stereotypioita saamelaisista, ja nimen voi nähdä viittaavan Pulttibois-sarjan saamelaissketseihin. Pirkka-Pekka Petelius pyysi sketsejä anteeksi saamelaisilta vuonna 2019.

Tänä keväänä on käyty enemmänkin keskustelua suomirapin rasistisista piirteistä ja ongelmallisista sanoituksista. Keskustelun avasi rap-artisti Yeboyah, joka nosti esimerkkinä esiin Pyhimyksen tietyissä kappaleissaan räppäämät n-sanat. Nämä Pyhimyksen kappaleet päädyttiin poistamaan suoratoistopalveluista. Rap-lyriikoiden misogynia on ollut esillä sen jälkeen, kun TikTokin kautta hitiksi nousi YB026:n ja Nuteh Jonezin Steppasin partyy -kappale.

Lue myös: 15-vuotiaana Uniikki kuuli lääkäriltä sanat, joiden jälkeen hän romahti täysin

Lue myös: Suomen Spotify-ykköseksi nousi yllätysnimi - suomirap-biisin lyriikat tulkittu naisvihamielisiksi

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat