Kuva: AOP

Ed Sheeran teki suuren muutoksen keikkailuunsa - 'Ne biisit ovat kiertueiden heikoin lenkki'

02.06.2021 17:15 - Senja Rapila / senja.rapila@bauermedia.fi

Ed Sheeran esiintyi Suomessakin vuonna 2019.

Muusikko Ed Sheeran, 30, on päättänyt muuttaa keikkailutyyliään radikaalisti. Music News -sivusto tietää kertoa, että brittimuusikko on päättänyt ottaa tästedes keikoille mukaan bändin. Aiemmin Sheeran on soittanut jättimäisilläkin keikkalavoilla yksin.

- Käytän bändiä nyt ensimmäistä kertaa ja se tuntuu luontevalta seuraavalta askeleelta. Olen tehnyt bändihommia aiemminkin, mutta ainoastaan tv-ohjelmissa, joissa sitä on pyydetty erikseen, Sheeran kertoo päätöksestään.

- Olen käyttänyt loopperia noin viidentoista vuoden ajan ja halusin vihdoin kokeilla jotain uutta. Minusta on tuntunut siltä, että sellaiset kappaleet, jotka tarvitsevat bändiä, ovat olleet kiertueiden heikkoja lenkkejä.

Muusikko tekee tällä hetkellä neljättä studioalbumiaan ja valmistautuu paluusinkkunsa julkaisemiseen. Sheeran paljastaa, että sinkku tulee olemaan täysin erilainen mitä häneltä on aiemmin kuultu.

- Aina kun julkaisen ensimmäisen singlen albumilta, olen todella hermostunut, koska en tiedä miten se otetaan vastaan. Pidän kuitenkin siitä tunteesta.

Voit kuunnella Ed Sheeranin viime jouluna julkaiseman kappaleen Afterglow alapuolelta.

Lue myös: Courteney Cox ja Ed Sheeran villitsivät somen Frendien ikonisella tanssilla - katso hulvaton video

Lue myös: Ed Sheeranin musiikki saa hänen tyttärensä itkemään - 'Hän ei ole suurin fanini'

Lue myös: Ed Sheeran täytti 30 vuotta ja julkaisi suloisen lapsuuskuvan, fanit ihastuivat: "Mikä söpöläinen!"

Lähde: Music News

Kilpailut

Uusimmat