Kuva: AOP

Floor Jansenille Nightwish on tärkein asia - "Ihmiset pelkäävät, että jättäisin yhtyeen"

12.05.2022 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jansenin sooloura on herättänyt faneissa huolta. Laulaja sanoo, että hätää ei ole - hän on ensisijaisesti Nightwishin laulaja.

Nightwish-laulaja Floor Jansen, 41, julkaisi tänä vuonna soolosinglen Fire ja ensi vuonna on tarkoitus esitellä maailmalle laulajan sooloalbumi. Jansen sanoo Metal Rules -sivuston haastattelussa, että soolouraa tehdään Nightwishin ehdoilla. 

- Nightwish ja soolourani eivät syö toisiaan. Ihmiset myös pelkäävät, että saatan jättää Nightwishin soolourani vuoksi. Haluan nyt sanoa, että niin ei tule tapahtumaan. Nightwish on ikuisesti sydämessäni enkä voisi kuvitellakaan jättäväni bändiä. 

Haastattelija Marko Syrjälä pohtii samalla, että onhan Nightwishin muillakin jäsenillä muita projekteja.

- Juuri niin, on esimerkiksi Auri ja Brother Firetribe. Minusta on vain tervettä, että tehdään muitakin projekteja. Tiedämme kuitenkin kaikki, että Nightwish on aina se isoveli, joka on tärkein prioriteetti, Jansen vastaa. 

Ensi vuonna julkaistavaa soololevyä on tehty jatkuvasti valmiiksi ja samalla on tapahtunut paljon. Esimerkiksi Hollannissa Floor Jansen nousi supertähdeksi osallistuttuaan siellä paikalliseen Vain elämää -versioon Bäste Zangers muutama vuotta sitten. Nightwishin suosio kasvoi samalla hurjasti, eli ohjelmalla oli iso vaikutus paikalliseen yleisöön

Lue myös: Keikka-arvio: Floor Jansen johdatti Nightwishia ja yleisö huokaili ihastuksesta

Lue myös: Nightwish joutui perumaan keikkojaan, Floor Jansen avaa tuntojaan: "Vaikeampaa hyväksyä tilanne"

Lähde: Metal Rules, Blabbermouth

Uusimmat