Kuva: AOP

Bruce Dickinson menetti malttinsa Iron Maidenin keikalla - haukkui yleisön jäsentä kovin sanoin

18.07.2022 10:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Solisti tulistui siitä, että yleisössä sytytettiin soihtu.

Iron Maiden -solisti Bruce Dickinson, 63, tulistui yhtyeen keikalla Kreikassa Ateenassa lauantaina. Syynä tähän oli yleisön jäsen, joka sytytti soihdun kesken bändin esiintymisen. Dickinson ei säästellyt sanojaan, kun päätti ojentaa kyseistä yleisön jäsentä.

- Sinä senkin kullinimijä ja kreikkalainen vittupää. Yritän laulaa täällä. Haista paska, Dickinson sanoi.

Asiasta uutisoiva Blabbermouth-sivusto arvelee, että Dickinson huolestui soihdusta lähtevästä savusta lauluäänensä vuoksi. Bändi oli aloittamassa The Number of the Beast -kappaletta, kun välikohtaus sattui. Dickinsonin kerrotaan poistuneen hetkeksi lavalta samalla kun muu bändi jatkoi kappaleen soittamista. Kun mies jatkoi laulamista, hänellä oli ongelmia löytää oikeaa rytmiä. Tilanteesta kuvatun videon voit katsoa alta.

Iron Maiden julkaisi viimeisimmän albuminsa Senjutsun viime syyskuussa. Yhtye kiertää parhaillaan Legacy of the Beast -kiertueellaan, joka alkoi jo vuonna 2018. Bändin keikkailussa oli kahden ja puolen vuoden tauko ennen kuin yhtye palasi lavoille toukokuussa.

Lue myös: Bruce Dickinson haluaisi Iron Maidenin jatkavan, jos hän ei pystyisi enää laulamaan

Lue myös: Iron Maiden -laulaja kuittailee Sharon Osbournelle - "Black Sabbath ei ole enää olemassa"

Lähde: Blabbermouth

Juttua muokattu 19.7. klo 13.50: Poistettu väite siitä, että yhtye kiertäisi tällä hetkellä Senjutsu-albuminsa tiimoilta. Lisätty tieto Legacy of the Beast -kiertueesta ja sen alkamisajankohdasta.

Kilpailut

Uusimmat