Levy-yhtiö Anna Abreun brittijulkaisusta: Odotimme oikeaa hetkeä!

09.10.2009 08:05 - Eeva Rajala

Laulajatar Anna Abreun Vinegar-single julkaistaan Britanniassa seitsemän remixin levynä digitaalisesti loppuvuodesta. Abreun levy-yhtiöstä kerrotaan, että neitokaisesta ollaan oltu kiinnostuneita ulkomailla jo jonkin aikaa.

- Olemme odottaneet oikeaa hetkeä, jolloin lähteä puskemaan Annaa myös rajojen ulkopuolelle, Liina Rislakki Sony Musicilta kertoo Voicelle.

Abreun edellinen albumi Now julkaistaan Briteissä muutama viikko Vinegar-singlen jälkeen. Levy-yhtiön mukaan sisältö on sama kuin Suomen markkinoilla olevassa versiossa.

Sony Music kertoo, että Vinegar-musiikkivideo lähti pyörimään Brittien neljänneksi suurimmalla kanavalla Channel 4:lla sekä The Box -musiikkikanavalla viime viikolla. Video lisätään myös Chart Show Channelille sekä MTV Dance -kanavalle.

- Alku ainakin näyttää lupaavalta. Anna itse on tietysti aivan innoissaan tästä! Hänen haaveenaan on ollut päästä kokeilemaan siipiään kansainvälisillä markkinoilla, Rislakki jatkaa. 

Rislakin mukaan Abreu on toki myös ymmärtänyt, että on järkevää ensin tehdä kovasti duunia kotimaan markkinoilla, jotta ulkomaille lähtiessä ura on vankalla pohjalla.

Kerroimme eilen Abreun ulkomaille lähdöstä ja brittien kiinnostuksesta Abreun musiikkiin.

Kilpailut

Uusimmat