Kuva: AOP

Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson saapuu Suomeen

16.09.2022 12:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

An Evening With Bruce Dickinson -ilta nähdään Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 19. tammikuuta 2023.

Legendaarisen Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinson, 64, tuo kehutun spoken word -esityksensä Helsinkiin.

An Evening With Bruce Dickinson -ilta nähdään Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 19. tammikuuta 2023. Esitys on osa laajempaa Euroopan kiertuetta. Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 21.9. kello 13 Lippu.fi:ssä.

Sen lisäksi, että Bruce Dickinson on yhden maailman tunnetuimman bändin keulahahmo ja tehnyt omaa soolouraa, on hänen elämäänsä mahtunut paljon muutakin. Dickinson on kunnostautunut muun muassa lentäjänä, ilmailualan yrittäjänä, oluen panijana, motivoivana puhujana, käsikirjoittajana, kirjailijana, tv-esiintyjänä, radioisäntänä ja kansainvälisen tason miekkailijana. Helsingin yliopisto nimitti hänet filosofian kunniatohtoriksi vuonna 2019.

What Does This Button Do? -omaelämäkerran markkinointikiertueen pohjalta jalostunut, stand up -komiikan suuntaan kallellaan olevaa yhden miehen show’ta on esitetty menestyksekkäästi eri puolilla maailmaa.

Kaksituntinen spoken word -ilta on jaettu kahteen osaan: Ensimmäinen osiossa Dickinson tarkastelee värikästä elämäänsä humoristisesti ja usein nimenomaan satiirin keinoin. Jälkimmäisen puoliskon kysymys-vastaus-osiossa Dickinson vastaa illan yleisön kirjallisiin kysymyksiin improvisoiden.

An Evening With Bruce Dickinson

To 19.1.2023 Kulttuuritalo, Helsinki

Ovet klo 19

Esitys on englanninkielinen.

Liput myyntiin ke 21.9.2022 klo 13. Palvelumaksuineen alkaen 57,50 / 67,50 euroa Lippu.fi:stä.

Kilpailut

Uusimmat