Kuva: AOP

Apu: Jannika B:n biisit ovat pelastaneet jopa ihmishenkiä: "Onhan se aika ok"

27.10.2022 19:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Jannika B kipuili aiemmin, etteivät hänen biisinsä olleet tarpeeksi tanssittavia.

Muusikko Jannika B on tunnettu koskettavista kappaleiden sanoituksistaan, mutta kertoo Apu-lehden haastattelussa myös kipuilleensa sitä, etteivät hänen kappaleensa ole välttämättä varsinaisia bilebiisejä.

Armollisempi suhtautuminen omaan musiikkin on kuitenkin löytynyt, kun kuulijat ovat kertoneet Jannika B:n musiikin tuoneen toivoa jopa itsemurha-ajatusten keskellä.

- Joskus ruoskin itseäni siitä, etten ole mikään bailubiisien kirjoittaja. Tuollaisten tarinoiden kohdalla sitä kuitenkin ajattelee, että hitto, en saa ehkä ihmisiä tanssimaan, mutta jos pelastan ihmisen hengen, niin onhan se aika ok, Jannika B kuvailee Apulle.

Muusikko on myös itse käynyt elämässään läpi kaikenlaista. Hän on tullut kiusatuksi, sairastunut masennukseen ja uupunut. Apun haastattelussa hän jatkaa, että onnistumisistakin nauttiminen on ollut aiemmin hankalaa, eikä se nykyäänkään tule kuin apteekin hyllyltä.

Esimerkiksi juuri julkaistun Jannika B – Ihmisen muotoinen -kirjankin kohdalla juhlatunnelma löytyi vasta viiveellä.

- Kun tämä kirja lähti viime viikolla painoon, niin mieheni ehdotti, että lähdettäisiinkö syömään. Vastasin automaattisesti, ettei tässä nyt kannata mitään juhlia, vaikka takana oli hirveä urakka. Nykyään osaan onneksi nauttia edes hetken päästä, muusikko jatkaa Apulle.

Jannika B on julkaissut yhteensä kolme studioalbumia, joista viimeisin, Toinen nainen ilmestyi vuonna 2019. Lisäksi hän on saanut urallaan useita Emma-ehdokkuuksia. 

Lue myös: Jannika B sai kritiikkiä asustaan ja hitissään käytetystä kirosanasta - näpäyttää avoimesti somessa

Lue myös: Jannika B:n asu sisältää sanoman - 'Toivon, etteivät ihmiset unohtaisi, mitä maailmalla tapahtuu'

Lähde: Apu

Kilpailut

Uusimmat