Kuva: AOP / Ville Honkonen

Antti Tuiskun viimeinen kiertue alkaa pian - kysynnän vuoksi lisäkonsertteja

01.03.2023 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Antti Tuiskun viimeinen kiertue käynnistyy pian.

Yksi Suomen suosituimmista artisteista, Antti Tuisku on mahdollista nähdä vielä viimeisen kerran keikalla tämän kevään ja kesän aikana, sillä odotettu Mayhem-areenakiertue käynnistyy 31. maaliskuuta. Kiertue jäänee Tuiskun viimeiseksi.

Lippujen kysyntä on ollut kova ja osa kiertueen keikoista on jo loppuunvarattuja, mutta nyt Warner Music tiedottaa, että lisäkonsertteja on julkaistu.

Alkuperäiseen keikkakattaukseen on lisätty yksi lisäkonsertti Tampereen Nokia Arenalle 1. huhtikuuta ja Helsingin jäähalliin 5. toukokuuta. Tiedotteen mukaan useaammallekin paikkakunnalle on lisäksi avattu lisää paikkoja olemassaoleville keikoille. Tuisku kertoi aiemmin keikkailevansa myös tulevan kesän festareilla.

Myös Tuiskulle itselleen viimeinen kiertue nostaa tunteita pintaan.

"Mayhem-areenakiertueen show'ta rakentaessa on tullut olo, että tästä todella tulee hienoin ja kreisein kiertue, mitä mulla koskaan on ollut. On upeaa tuoda tämä spektaakkeli Suomen joka kolkkaan. Tällä kiertueella on erityisen suuri merkitys ja painoarvo minulle, sillä se jää urani toistaiseksi viimeiseksi", hän kommentoi tiedotteessa.

Areenakeikoilla Tuiskun lämmittelijänä nähdään Bess.

Tuisku ilmoitti viime vuonna jättäytyvänsä musiikkibisneksestä. Lopettamisesta hän ei suoraan halunnut puhua, mutta suunnittelee päätöksen kuitenkin olevan pysyvä. Siten nyt lähestyvä kiertue jäänee hänen viimeisekseen. Lisää aiheesta voit lukea alta. 

Lue myös: HS: Antti Tuisku jättää musiikkialan: "Olen jäämässä kokonaan pois"

Lue myös: Antti Tuiskun uran viimeinen keikka nähdään Ruisrockissa - artisti perustelee päätöstä

Kilpailut

Uusimmat