Kuva: Lauri Kujanpää

Jättiyllätys! Jouni Hynynen nähdään seuraavalla Vain elämää -kaudella, vaikka haukkui ohjelman aiemmin pystyyn

10.04.2023 12:15 - Iiro Myllymäki

Kotiteollisuus-rokkari on päättänyt lähteä mukaan Vain elämää -ohjelmaan aiemmista puheistaan huolimatta.

Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen, 53, osallistuu seuraavalle Vain elämää -kaudelle. Asia paljastui Sanoma Median webinaarissa, jossa esiteltiin Nelosen tv-ohjelmistoa ensi syksyltä.

Nelonen Median kotimaisen viihteen päällikkö Mirko Baas kertoo webinaarissa, että ensi syksynä nähtävä Vain elämää -kausi on niin sanottu hybridikausi. Tämä tarkoittaa sitä, että puolet artisteista on tuttuja aiemmilta Vain elämää -kausilta ja puolet ovat aivan uusia tulokkaita ohjelmassa. Hynynen ei ole aiemmin ollut ohjelmassa mukana, vaikka häntä on pyydetty mukaan.

- Minun on pakko nostaa, että olemme saaneet kammettua sinne artistin, joka vielä kolme vuotta sitten sanoi mediassa, että Vain elämää -ohjelmaan en ikinä lähde, Baas sanoo webinaarissa ja mainitsee tämän jälkeen suoraan Hynysen nimen.

Baas arvelee, että Klamydian Vesku Jokisen mukanaolo ohjelmassa vuonna 2020 oli vaikuttava tekijä Hynysen haluun osallistua ohjelmaan.

- Suomi on suurta rockkansaa. Tuo avasi padon siihen, että Vain elämää on ehkä erimuotoinen kuin se on aiemmin ollut, Baas sanoo.

Tuleva Vain elämää -kausi on ensimmäinen, jossa mukana on sekä aiemmin ohjelmassa olleita että uusia kasvoja.

Tallenne webinaarista oli aiemmin katsottavissa Sanoma Media Finlandin Vimeo-tilillä, mutta sittemmin video on joko poistettu tai piilotettu. 

Vuonna 2019 huhuttiin, että Hynynen olisi lähdössä mukaan ohjelmaan. Tuolloin muusikko totesi painokkaasti Facebook-päivityksessä, ettei ole huhuista huolimatta mukana. Hän vahvisti, että häntä oli pyydetty mukaan ohjelmaan. Myöhemmin hän perusteli päätöstään Ylen haastattelussa. Hynynen sanoi pohtineensa ohjelmaan lähtemistä kuukauden ajan ja katsoneensa päätöksenteon tueksi ohjelman aiempia kausia.

- Minulle tuli ällö olo siitä. Ajattelin, että en pysty menemään tuonne. Myöskään se mukana ollut porukka ei tuntunut oikealta, Hynynen sanoi Ylelle.

Mies tosin sanoi olevansa otettu pyynnöstä mukaan ohjelmaan ja huomioi, että ohjelmalla on suuri voima tutustuttaa yleisöä osallistuvan artistin musiikkiin. 

Hynynen otti Vain elämää -formaattiin kantaa jo vuonna 2013 ja lateli tiukkaa tekstiä. Hän kirjoitti ohjelmasta Suur-Tampere-lehden verkkosivuilla kolumnissaan ja lyttäsi ohjelman täysin. Mies jatkoi aiheesta vastatessaan Kotiteollisuuden kotisivuilla fanien kysymyksiin ja leimasi ohjelman muun muassa ”paskaksi” ja ”lastenohjelmaksi”.

Vain elämää -paljastuksesta uutisoi ensimmäisenä Rumba.

Lue myös: Mari Perankoski kettuilee Jouni Hynyselle hauskalla videolla - "Otan kuvan ja tuun sitten auttamaan"

Lue myös: Kotiteollisuuden läpimurtolevy tuli täysi-ikäiseksi - "Prosessi oli pitkä ja kostea"

Lähteet: Yle, Sanoma Media

Juttua muokattu 10.4. klo 13.07: Lisätty tieto, että webinaarivideo on poistettu levityksestä artikkelin julkaisun jälkeen.

Kilpailut

Uusimmat