Kuva: AOP

Judas Priest -kitaristi muistaa ikuisesti neuvon, jonka sai Rob Halfordilta

13.07.2023 22:16 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Haastattelussa Faulkner palaa muistoissaan Firepower-albumin studiosessioihin. Albumi julkaistiin vuonna 2018.

Judas Priest -yhtyeen kitaristi Richie Faulkner kertoo, minkä neuvon muistaa parhaiten laulaja Rob Halfordilta.

Talk Louder -podcastin haastattelussa Faulkner palaa muistoissaan Firepower-albumin studiosessioihin. 

- Studiossa minulla oli eriävä mielipide Glenn Tiptonin kanssa. Hän on kuitenkin legendaarinen rock-kitaristi, niin mitä ihmettä minulla olisi sanottavaa? Mutta tunsin, että minulla on mielipide ja kerroin sen. Kyse ei ollut riidasta tai mistään sellaista, mutta olimme eri mieltä siitä, kuinka erään kappaleen pitäisi mennä.

Faulkner kertoi asiasta Halfordille, joka antoi muusikolle neuvon.

- Rob kertoi, että ei ole mitään anteeksipyydettävää. "Sinun täytyi sanoa mielipiteesi. Muuten ette etene. Jos ajattelet, että mielipiteesi on oikea, se on sanottava", Rob sanoi minulle. Hän on oikeassa ja muistan tuon aina. Glenn on todella avoin ideoille ja olen ylpeä siitä, että saan olla mukana tällaisessa yhtyeessä. 

Faulkner korvasi Judas Priestissä legendaarisen K.K Downingin. Yli 40 vuotta Judas Priestin kitaristina toiminut Downing jätti bändin vuonna 2011, mutta on kuitenkin halunnut liittyä takaisin.

Downing esiintyi yhtyeen kanssa vuonna 2022 Rock and Roll Hall of Fame -tilaisuudessa

Lue myös: Rob Halford muistelee, millaista oli laulaa Black Sabbathin keulilla - "Yhtäkkiä olin lavalla"

Lue myös: Judas Priest tekee uutta levyä - 'On uskomatonta kuunnella Halfordin laulua'

Lue myös: Glenn Tipton esiintyi Judas Priestin keikalla - fanit sekosivat

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat