Kuva: AOP

Bruce Dickinsonin sooloalbumi julkaistaan ensi vuoden alussa - ensimmäiset keikat julki

22.09.2023 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

The Mandrake Project on tehty yhdessä tuottaja Roy Z:n kanssa.

Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson ilmoittaa, että hänen tuleva sooloalbuminsa on nimeltään The Mandrake Project ja se julkaistaan ensi vuoden alussa. Viimeksi Dickinson on julkaissut soololevyn vuonna 2005, mikä kantoi nimeä Tyranny Of Souls.

The Mandrake Project on tehty yhdessä tuottaja Roy Z:n kanssa.

- Tämä levy on ollut hyvin henkilökohtainen matka minulle ja olen siitä todella ylpeä. Olemme suunnitelleet, kirjoittaneet ja nauhoittaneet Roy Z:n kanssa vuosia ja olen todella innoissani, että ihmiset pääsevät kuulemaan tämän.

Dickinson lähtee myös soolokeikoille. Tällä hetkellä keikkoja on julkistettu huhtikuussa Meksikoon ja Brasiliaan. Vuoden alussa Dickinson sanoi Kulttuuritalolla, että toivoisi soolokeikkojen yltävän myös Suomeen. 

- Soitamme niin monta keikkaa niin monessa paikassa kun ehdimme. Kaikki tullaan kertomaan pian, Dickinson vihjailee tiedotteessa. 

Iron Maiden jakoi vihjailevan videon sooloalbumista. Näet sen alta. Jos video ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Iron Maidenin keikalla kävi pieni tapaturma - valtava gongi irtosi telineestä

Lue myös: Bruce Dickinson ja Ozzy Osbourne ryyppäsivät ja meinasivat varastaa taksin - Iron Maiden -laulaja muistelee kosteaa iltaa

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat