Kuva: Pertti Eskola

Yli 10 vuotta sitten uransa päättänyt Suburban Tribe palaa keikkalavoille - lavalla myös yllätysnimi

23.11.2023 15:30 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Suburban Triben jäähyväiskeikat soitettiin vuonna 2011.

Vuosituhannen vaihteessa merkittävää suosiota nauttinut kotimainen rockyhtye Suburban Tribe tekee ensi kesänä pitkän tauon jälkeen paluun festivaalilavoille.

Paluu ei ajoitu sattumalta ensi kesään, sillä kesän keikoillaan yhtye haluaa juhlistaa Primitive-debyyttialbuminsa 30-vuotissyntymäpäivää. Kesällä 2024 bändin voi nähdä yhteensä viisillä eri festivaaleilla, jotka julkistetaan myöhemmin. Joukossa on kuitenkin tiedotettu varmuudella olevan jo ainakin Laukaalla heinäkuun lopulla järjestettävä John Smith Rock Festival.

Keikoilla yhtye tullaan näkemään samalla kokoonpanolla kuin lopettaessaan eli Ville Tuomen, Janne Joutsenniemen, Roope Sirénin, Euge Valovirran ja Alec Hirst-Geen voimin. Lisäksi lavalla nousee erikoisvieraana myös bändin alkuperäinen laulaja Jouni Markkanen. Muusikot kommentoivat, että aika paluulle on juuri nyt juuri oikea.

"Kliseisesti mutta rehellisesti sanottuna tuntuu, että aika paluulle on juuri nyt kypsä. Kaikki asiat tuntuivat loksahtelevan paikoilleen kuin itsestään, ja kun tuosta debyyttialbumistakin sattuu ensi kesänä olevan sopivasti pyöreät 30 vuotta, niin mikäs sen parempaa. Ensi kesän keikoista tulee mielettömiä, tunnen sen jo nyt luissa ja ytimissä", Tuomi kommentoi.

Suburban Tribe lopetti uransa vuonna 2011 kahteen loppuunmyytyyn jäähyväiskeikkaan Helsingin Tavastialla. He ehtivät tehdä musiikkia 20 vuoden ajan ja luoda hittejä kuten Frozen Ashes, Oil And Water, While The World Awaits ja Now And Ever After

Lue myös: Megadeth-kitaristi jatkaa taukoaan - tuleeko tilalle suomalaismuusikko?

Lue myös: Megadeth-kitaristi jatkaa taukoaan - tuleeko tilalle suomalaismuusikko?

Lue myös: IL: Stratovariuksen entinen muusikko sai tuomion petoksesta

Kilpailut

Uusimmat