Kuva: Nelli Kenttä

"Mieletön kappale" - Jesse Markinin UMK-kappale sai innostuneen vastaanoton

16.01.2024 08:20 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Jesse Markinin kisabiisi kantaa nimeä Glow.

UMK:n neljäs kisabiisi, eli Jesse Markinin Glow on nyt julkaistu. Kappale on hyvä esimerkki Markinin tavasta yhdistellä itselleen sillä hetkellä tärkeitä genrejä ja tyylejä yhteen kappaleeseen.

- Yksi keskeinen teema biisissä on “älä luovuta”. Pienikin kipinä voi vielä syttyä, jos vain yrittää. Musiikillisesti kappaleeseen mahtuu afro-vivahteita, kosmisia äänimaisemia sekä paljon muuta, Markin kuvailee. 

 Markin päätti hakea mukaan UMK:hon siitä syystä, että kilpailukappalei Glow vain tuntui oikealta. 

Markinin lapsuudessa Viljakkalassa Euroviisuja seurattiin aina. Musiikin sijaan Markinia kiinnosti viisujen visuaalisuus sekä yhteinen aika läheisten kanssa. Ajatus itse kilpailemisesta ei koskaan tullut mieleen ennen UMK:ta: nyt mahdollinen viisuedustajuus herättää Markinissa hänen omien sanojensa mukaan nöyryyden tunteita.

- Tunnen, että olisi mahtavaa ikuistaa taidettani ja edustaa siten kokonaista kansakuntaa, Markin kertoo.

Sosiaalisessa mediassa Markinin kappale on otettu innostuneesti vastaan. 

"Mieletön kappale"

"Tämä menee suoraan soittolistalle."

"Tämä kappale tekisi Suomelle hyvää. Lähettäkää tämä bängeri viisuihin."

Mitä ajatuksia kappale sinussa herättää? Pääset kuuntelemana biisin alta.

Lue myös: Sara Siipolan UMK-kappale upposi yleisöön: "Meni kylmiä väreitä"

Lue myös: UMK-kilpailijat herättivät somessa ristiriitaisia fiiliksiä: "Päällimmäinen tunne on pettymys"

Lue myös: Sexmanen UMK-biisi julkaistiin - "Täähän on todella kova"

Lue myös: Cyan Kicksin UMK-kappale kerää hehkutusta viisufaneilta: "Onnea Suomi, hieno aloitus"

Kilpailut

Uusimmat