Wannabe-megahitin julkaisusta 20 vuotta – huhut Spice Girlsin yhteenpaluusta saivat vahvistusta

Spice Girls julkaisi Wannabe-hittinsä vuonna 1996.

Julkaistu:

Kesällä tyttövoimaa julistaneen bändin ensimmäisen sinkun julkaisusta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Viisi henkinen Spice Girls nousi hitin myötä koko maailman tunteneeksi tyttöbändiksi ja toimi esikuvana monille 1990-luvun kasvateille.

Yhtye erosi suosionsa huipulla vuonna 1998, kun Geri Halliwell jätti yhtyeen. Sen jälkeen Spice Girls jatkoi nelihenkisenä vielä muutaman vuoden ajan.

Spice Girlsin yhteenpaluusta on huhuttu aika ajoin, mutta nyt yhtyeen jäsen Melanie Brown on vihjaillut juhlavuoden olevan optimaalinen paluun kannalta. Se tarkoittaisi, että yhtyeen kaikki viisi jäsentä nousisivat jälleen yhdessä lavalle.

– Luulen, että teemme vuoden aikana jotakin yhdessä. Toivottavasti, Brown sanoi Stylist-julkaisun mukaan.

YouTube video


Lue myös: Jennifer Lopez näytti superkuumalta kokovalkoisessa – kopioi tyyli

Lähde: Stylist